maanantai 29. maaliskuuta 2010

Tyttöjen viikonloppu

ja mitäpä muuta se pitäisi sisällään kun shoppailua :) Lauantaiaamuna startattiin Santsun kanssa auto kohti big cityä, jossa tapasimme ihanan shoppailuseuralaisemme P:n. Ensin kävimme katsastamassa vasta avatun Gina Tricotin joka oli hullun täynnä ihmisiä, monet miesparat odottivat ulkopuolella parempiaa puoliskojaan :) Me uhmasimme tungosta ja tunkeuduimme rattailla ihmismeren sekaan. Löytöjäkin sain tehtyä, niistä lisää alempana.
Aika pian ensimmäisten ostosten jälkeen siirryimme Coffee houseen nautiskelemaan herkullista Cafe Mochaa ja pientä purtavaa sekä täyttämään Santsun masunen. Mahat täynnä saattoikin sitten jatkaa hyvillä mielin kaupunkikierrosta...

Santsulle H&M:lta tuplapakkaus t-paitoja pienten puolelta, valkoinen ja turkoosipilkullinen. Raitatunika Kappahlin isompien puolelta. Hihat voi kääriä tampin avulla ylös, lisäksi selässä on nappilista.

Jo monessa blogissa nähty Lindexin alehuppari, meillä saa olla vielä hetken jemmassa. Lindexiltä myös ihastuttava farkkumekko kokoa 86, vasta kotona harmittelin että olisi saanut olla isompi meidän pömppäselle :/

Hattuja kevääseen ja kesään; Ciraf & H&M. Hello kitty pipo (86cm) on hieman nafti, joten en tiedä pitääkö vai myydäkö eteenpäin... Tuo lierihattu on aivan huippu, viimekesänä oli vaaleanpunainen. Raitapipo on vuoritettu.

Äidillekin jotain, kerrankin!! Piiitkä musta toppi ja pitkä ohut neuletakki molemmat Gina Tricot, farkkukuosiset ohuet clamdiggersit H&m Divided.

Laitetaan vielä samaan syssyyn tänään kotiutunut huutislöytö, uusi Doo good-merkkinen yöpuku, laputkin vielä kiinni.

Nyt voisi harkita pienimuotoista pidättäytymistä vaateostosten merkeissä...

Rankan päivän päätteeksi emme jaksaneet ajella enää kotiin vaan jäimme Santsun tädin luo yöksi. Siellä neito olikin ihan täpinöissään kun pääsi kissajahtiin! Santsu steppasi paikallaan monta monituista minuuttia kun kisun huomasi. Voi kissaparkaa...

2 kommenttia:

  1. Nuo doo goodit on olleet yhdessä vaiheessa meidän lemppareita. Kauniit kuosita ja ekologisuus sekä ihanat lapsen yllä! Tuo kirsikkakuosi oli ihana, meillä oli samaa bodyna.

    VastaaPoista
  2. Meiltä löytyy myös toinen saman sarjan yöpuku, alesta löytyi hyvään hintaan, normaalihinnaltaanhan nuo ovat melko arvokkaita. Vielä ei olla päästy testaamaan mutta eiköhän noista meillekin lempparit muotoudu :)

    VastaaPoista