Näytetään tekstit, joissa on tunniste pojan vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pojan vaatteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. lokakuuta 2012

Alehinnat puoliksi

Kävin viime viikolla erään tarjouksen (pukinkonttijemmoja) perässä naapurikaupungissa pyörähtämässä. Samana päivänä oli tullut Kappahlilta tekstari että viestiä ja clubikorttia vastaan alehinnat puoliksi joten kävin kurkkaamassa tarjonnan. No valikoima ei mielestäni kovin hääppöinen ollut, tyttöjen jutut oli ihan pläääh tai sitten kivoissa ei ollut Santsun kokoa. Poikien tangot piti myös katsastaa; vauvapuolelta löytyi kesäyökkäreitä tuplapakkaus suurimmassa koossa ja isojen poikien tangosta lähti matkaan vk-takki ensi kevääksi.


Laskin että normaalihinnalla kassakuitti olisi näyttänyt hinnaksi yli 60e, nyt köyhdyin vain reilu 20e. Alet on kivoja :) mutta myös vaarallisia, sitä saattaa kehittää hetkessä uusia tarpeita kun sokaistuu punaisista hintalapuista, vaikkei sitä tarvetta välttämättä olisikaan.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Pienet ihanat

Mylläsin tuossa pojan pienten vaatteiden laatikkoa kierrätystä varten, otin syrjään ne kaikkein ihanimmat ja merkittävimmät muistojen laatikkoon. Voi että ne ensimmäiset vaatteet on ollu pieniä!


Nämä olivat pikkumiehen kotiutumisvaatteet. Kappahlin Newbie-kietaisubody ja Kappahlin haaremicollarit, niin ihanat!


Nämä oli muuten vaan ihanat ja suosikit, H&M:n vuosikertabody ja Vertbaudetin Star of my mummy-kietaisubody. Noita bodeja oli kolmen setti ja kovassa käytössä, tykkäsin kovasti käyttää kietaisubodeja ihan pienellä (mies ei vaan hoksannut niitten ideaa vaan riisui aina samalla tavalla kuin normaalit bodyt...). Housut Kappahlin, ihastuin niihin niin kovasti että on pitänyt hommata myös isompina kokoina ;)


Myös nämä ensimmäisen kuvan pöksyt löytyy isommassa koossa, jotenkin nuo pienemmät on vaan niin paljon suloisemmat :)

Vielä pitäisi tehdä sama Santsun vaatteille, sinne pääsee kotiutumisvaatteiden lisäksi mm. kastejuhlassa pidetty mekko ja sairaalasta saadut Marttojen neulomat villasukat.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

eBBe Kids

Uusin silmin-sarja jatkuu :) Seuraava minulle uusi merkki on eBBe Kids. Merkistä on sanottu näin: eBBe Kids tekee trendikkäitä ja hyvälaatuisia lastenvaatteita. eBBen vaatteet muodostavat vaatekaapin perusta, tunnusmerkkinä tuotteissa on pieni tasku.

Meillä on eBBeltä kuvassa näkyvä valkoinen haalari tummansinisillä raidoilla, pyllyn päällä onkin kaksi söpöä takataskua. Edessä on nepparilista ja haaroista nepparit aukeaa kokonaan joten pukeminen ja vaipanvaihto on helppoa. Jonkun aikaa tämä on ollut meillä jo käytössä ja tykkään kovasti, lisää eBBeä saa meille tulla :)


Merkiltä löytyykin vaatetta isoille ja pienille, tytöille ja pojille. Lisäksi löytyy pipoja, hattuja ja peittoja


Meillä harrastetaan muuten nykyään tällaista. Monta kertaa päivässä nousee kontalleen ja välillä heijaa itseään edestakaisin mutta lopulta liukuu takaisin mahalleen. Katsellaan milloin hoksaa konttaamisen taidon :)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kesämiehelle

Olen pitkin kevättalvea keräillyt kesävaatetusta erinäisistä paikoista pikku-epelille ja luulen vetäneeni taas kesävaateöverit mutta täytyy vielä tarkastella sitä tilannetta lähemmin. Esittelen nyt tuoreimmat liveostokset viime viikolta.


Body on viime kesän mallistoa, en sitä silloin ostanut kun oli tarjolla ja harmittelin sitä koko talven. Nyt viimeksi käydessäni meidän paikallisessa vaateliikkeessa olin innoissani kun bongasin tämän bodyn alekorissa! Ja kokokin vielä löytyi millä toivottavasti ainakin alkukesä pärjätään. Tuo aurinkolasipainatus oli niin hauska että jäi mieleen.
Sortsit olikin sitten tämän kevään uutta, mielestäni passasi hyvin bodylle kaveriksi joten nappasin matkaan. Molemmat ovat Name It:n vaatteita.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Uusin silmin: Geggamoja

Santsun vauva-ajan vaatteet olivat enimmäkseen merkkiä Lindex-H&M-Kappahl. Poitsun vaatettamisen myötä olen tutustunut uusiin merkkeihin ja ennen kaikkea poikien vaatteiden maailmaan jonka ajattelin olevan synkkä ja tylsä ja täynnä erilaisia poikamaisia painokuvia, kuten ralli-autot, monsterit ja Puuha-Petet. Ei niissäkään mitään vikaa ole jos ne on tietyllä omaan makuun sopivalla tavalla tehty mutta harvemmin niin on :) Meillä jyllää ruudut, raidat, tähdet ja pöllöt suurimpina suosikkeina :)

Ajattelin esitellä muutaman merkin mihin olen viime aikoina tutustunut ja testivaatteita hankkinut silloin kun mukavaan alehintaan on vastaan tullut. Sarjan saa nyt aloittaa Geggamoja. Ensimmäinen merkin vaate tuli huutiksesta, vihreäraidallinen body koossa 62/68. Mitoitukseltaan se vastasi tuota 62cm joten se jäi äkkiä pieneksi. Sama mitoitus tuntuu olevan nyt käytössä olevassa harmaaraidallisessa bodyssa joka on 74/80, vastaa kyllä tuota pienempää numeroa. Kun taas tuossa haalari on samaa kokoa ja se on reilu. Kiva vaan, saadaanpahan käyttää kauemmin! :)
Yksi merkin hupparikin meillä on jemmassa, siinä oli pari kivaa jujua jonka vuoksi se oli pakko kotiuttaa meille. Täytyykin joku kerta kaivella se esiin esiteltäväksi :)

Nuo Geggamojan vaatteet ovat kyllä ihanan pehmeitä, kelpais itsellekin. Vaatteissa on pitkät resorit jotka on paitsi kivannäköiset niin niillä saa myös säädettyä hihan ja lahkeen pituutta, ne kun on aika pitkät. Vaikka merkillä on myös tytöille vaatteita niin en koe niitä Santsun näköisiksi. Poikkeuksia tietysti on mutta enemmän tämä kyllä on poitsun näköinen vaatemerkki.

Löytyykö teiltä merkin vaatteita vai kuuletko nyt merkistä ensi kertaa? :)


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pipomania

Siivoilin juuri poitsun vaatejemmoja ja muistelin mitä kaikkea sinne on piiloteltu. Aika hyvin ollaan jo varustauduttu seuraavaan kokoon ja vähän kesäänkin. Lisäksi jemmalaatikosta löytyi seuraavaa...


Mahdoton läjä pipoja eri kokoisina, luulisi löytyvän sopiva kevääseen, kesään ja syksyyn :) Löytöjä alennusmyynneistä, nettikirppiksiltä ja kevään uutuuksista. Ruskea tipu-pipo siskon vanha. Mietin juuri noita katsellessani että mite onkin noin paljon kerääntynyt ja vieläpä pojalle! Ei Santsulla ollut noin paljon hattuja vauvana :D Lisäksi mietin että kuinkahan käytännöllisiä nuo pipot on vauvalla, makuullaan ne tietty karkaa päästä ja pystyssä ollessa kiskoo itse pois. Katsellaan kuin käy... :)


Löytyypä myös samistelupipot siskon kanssa.Numerot meinaa syntymävuotta :) Nimetkin näihin olisi voinut painattaa mutta tykkäsin enemmän numeroista. Nämä ovat peräisin Polka-nimisestä nettikaupasta.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Nextiltä tullutta :)

Ihan ensimmäisenä, suurkiitos kaikille Next-kysymyksiini vastanneille! Rohkenin sitten kokeilla tilaamista ja kielitaitoni riitti kuin riittikin tekemään tilauksen ja Electronillakin se onnistui!

Keskiviikosta asti olen vahtinut kuin haukka puhelinta että koska sieltä kuljetusfirmasta soitellaan. Tänään se sitten soi ja olin hypätä kattoon innostuksesta ;D Puoli tuntia sitten ovikello soi ja Santsun kanssa intona revittiin pakettia auki :) Paketista löytyi seuraavaa...


Tämä pöllö-reppu tuli aiemmin tänään postin mukana, Santsu on ollut siitä lähtien reppu selässä. Repun tilasin jo ennen joulua mutta toimitus oli vasta nyt.

Ensimmäisenä paketista löytyi tämä mekko. Ihmettelen värivalintaa, sillä yleensä kammoksun keltaista! (Ehkä se tekee nyt tuloaan meille sillä hankin vähän aikaa sitten myös keltaisia käsipyyhkeitä!)

Ja lisää keltaista! T-paita Santsulle ja Ukkelille ihana turkoosi apinakapina t-paita.


Lyhythihaisia bodeja Pikku-Ukolle, tähtiä ja raitaa, mitäs muutakaan :)

Ja yöpukuja. Meinasin ensin ottaa samalla kuosilla kuin bodyt mutta sitten päädyin näihin. Löytyyhän näistäkin tähtiä ja raitaa ja lisäksi autoja. Väritkin miellyttää.

Kaiken kaikkiaan tilaaminen kävi helposti. Paljon kaikkea ihanaa sinne jäi ja varmasti tulee koko ajan lisää joten uusi tilaus on varmasti myöhemmin odotettavissa. Nyt jatkan näiden vaatteiden hypistelyä.

torstai 26. tammikuuta 2012

Villervallaa

Toissapäivänä (tai paremminkin yönä) Lasten metsola mainosti nostettuja aleprosentteja. Äkkiä tutkimaan tarjontaa ja katsomaan onko kokoja jäljellä haluamissani vaatteissa. Muutama näppäys ja tilaus tehty :)
Tänään sitten postipoika koitti sitä pakettia luukusta työntää mutta joutui kelloa rimpauttamaan kun ei mahtunut. Onneksi oltiin pakkasen takia kotona ettei tarvinnut reissua postiin tehdä.


Tämmöiset sieltä sitten saapui, velourhuppari ja neulemyssy. Olivatpa yllättävän tummia, nettisivujen mukaan sai aivan eri käsityksen. Koitapa siinä sitten etsiä samansävyisiä rukkasia syksyksi... Hupparin otin kesäksi/syksyksi riippuen miten passaa ja millaista mitoitusta sitten onkaan.