Kävin viime viikolla erään tarjouksen (pukinkonttijemmoja) perässä naapurikaupungissa pyörähtämässä. Samana päivänä oli tullut Kappahlilta tekstari että viestiä ja clubikorttia vastaan alehinnat puoliksi joten kävin kurkkaamassa tarjonnan. No valikoima ei mielestäni kovin hääppöinen ollut, tyttöjen jutut oli ihan pläääh tai sitten kivoissa ei ollut Santsun kokoa. Poikien tangot piti myös katsastaa; vauvapuolelta löytyi kesäyökkäreitä tuplapakkaus suurimmassa koossa ja isojen poikien tangosta lähti matkaan vk-takki ensi kevääksi.
Laskin että normaalihinnalla kassakuitti olisi näyttänyt hinnaksi yli 60e, nyt köyhdyin vain reilu 20e. Alet on kivoja :) mutta myös vaarallisia, sitä saattaa kehittää hetkessä uusia tarpeita kun sokaistuu punaisista hintalapuista, vaikkei sitä tarvetta välttämättä olisikaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ale. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ale. Näytä kaikki tekstit
maanantai 22. lokakuuta 2012
tiistai 10. tammikuuta 2012
Ensimmäinen (ja viimeinen) Cupcake
Olen monesti ihastellut merkin tyttöjen vaatteita mutta en vaan ole kokenut niitä meidän vaatteiksi. Poikien mallistoissa sen sijaan olisi aina ollut vaikka mitä makuuni sopivaa kotiutettavaa. No nyt on se poika jolle kotiuttaa silloin tällöin jotain kivaa, aloitetaan tästä ennen joulua tehdystä alelöydöstä; Cupcaken raidallinen fleecehaalari, tähteä unohtamatta :)

Otsikon viittaus viimeiseen Cupcake-vaatteeseen tulee merkin nimenmuutoksesta, uusin mallisto kulkee uudella Racoon-nimellä. Sieltäkin löytyisi jotain kivaa, tähdellistä vaatetta meille. Katsotaan jääkö aleen...tuskin!

maanantai 4. heinäkuuta 2011
Silkkaa säästöä
Olen viikonlopun ja tämän päivän aikana säästänyt hurjasti rahaa! Toisin sanoen tehnyt hankintoja syksyyn oikein mukavin alennuksin ;)
Viikonloppuna teimme reissun Haaparantaan, jossa teimme joitain hankintoja kotiin. Pääsin myös pitkästä aikaa käymään Rajalla-kauppakeskuksessa jossa vietin tehokkaan reilu puol tuntisen tsekkaamalla aletangot linjalla Lindex-Kappahl-H&M-Seppälä.
Tein vauvalle muutamat housuostokset, jotka jäi nyt kuvaamatta, Santsu sai H&M:lta harmaan hupparin -50% ja Seppälästä vuoritetut farkut jotka oli kyllä huippu alelöytö! Nimittäin niissä oli punainen hintalappu 10e ja roikkuivat tangossa jossa oli -60%. Loppujen lopuksi maksoin housuista 2,80!!
Kuvassa myös tänään ostettu pitkähihainen tunika rintataskulla -50% (hinnaksi jäi 3,50) ja 2 paria sukkia -60% (0,60)

Kummipojan synttärilahjaa varten Name It:n pitkähihainen paita ja t-paita, molemmat -70%, hintaa jäi paidoille 3,55/3,00.

Haaparannassa kävin pikaisesti Hemtexissä, sieltä tarttui vauvalle mukaan ihanat tähtilakanat pinnasänkyyn. Kruunun kurssi olisi voinut olla parempikin alennusta ja loppusummaa ajatellen mutta kyllä siitä kuitenkin jonkin verran alennusta sai.
Viikonloppuna teimme reissun Haaparantaan, jossa teimme joitain hankintoja kotiin. Pääsin myös pitkästä aikaa käymään Rajalla-kauppakeskuksessa jossa vietin tehokkaan reilu puol tuntisen tsekkaamalla aletangot linjalla Lindex-Kappahl-H&M-Seppälä.
Kuvassa myös tänään ostettu pitkähihainen tunika rintataskulla -50% (hinnaksi jäi 3,50) ja 2 paria sukkia -60% (0,60)
Kummipojan synttärilahjaa varten Name It:n pitkähihainen paita ja t-paita, molemmat -70%, hintaa jäi paidoille 3,55/3,00.
Haaparannassa kävin pikaisesti Hemtexissä, sieltä tarttui vauvalle mukaan ihanat tähtilakanat pinnasänkyyn. Kruunun kurssi olisi voinut olla parempikin alennusta ja loppusummaa ajatellen mutta kyllä siitä kuitenkin jonkin verran alennusta sai.
Kyllä (ale)shoppailu on sitten mukavaa! :)
tiistai 21. kesäkuuta 2011
-70%
Meidän paikallisessa vaateliikkeessä alkoi viime viikolla alennusmyynnit. Kaikenlaista sieltä yritin katsella mutta kovin helppoa se ei ollut hyllyjen välistä kuuluvan "Äitiiiii, missä sinä oleeet?" huutojen säestyksessä. Santsu yritti reippaana olla leikkipaikalla touhuamassa mutta usein iski äitiä ikävä ;)
Jotain kuitenkin sain mukaan napattua tangosta, jonka päällä oli iso kyltti; -70%.
Name It:n musta paitamekko(?), tämä on kyllä kokoa 104 joten katsotaan milloin tätä päästään pitämään.
Jotain kuitenkin sain mukaan napattua tangosta, jonka päällä oli iso kyltti; -70%.
Kuvaamisen mestari taas vauhdissa, pahoittelen...
maanantai 30. toukokuuta 2011
H&M alettaa!
Sähköpostiin oli tupsahtanut H&M:n uutiskirje, sisältönä ilmoitus kesäalen alkamisesta netissä! Suuntasin tietty pikimmiten katsastamaan tarjonnan, mielessä perustrikoota syksyyn. Myöhästyin, sillä koot suosikkiväreissä oli loppu sekä pitkähihaisissa trikoopaidoissa että legginseissä. Jotain sain kuitenkin koriin napattua ja kassan kautta pakkaamoon odottelemaan :)

Santsulle huppari puoleen hintaan, otin sekä pinkkinä että valkoisena kun en osannut kuvasta päättää väriä :D
tiistai 1. helmikuuta 2011
Alen rippeitä
Päästiin eilen Santsun kanssa vähän humputtelemaan naapurikaupunkiin. Tutkailtiin aletankojen jämiä ja tehtiin pieniä löytöjä vielä. Miinusprosentteja oli 50-70.
Vasemman reunan paita rintamushörselöillä on Cittarista. Keskellä Seppälästä, rusettipainatuksen lisäksi paidan kaula-aukkoa ja hihansuita ympäröi pienet röyhelöt. Oikean reunan raitapaita kevätuutta Kappahlista, tämän paidan erikoisuutena on nuo kuminauharypytykset hihassa.
Lisäksi löytyi Santsulle kahdet toppahousut ensi talveksi oikein hyvään hintaan, 6e ja 10e. Toiset olkaimilla ja toiset ilman. Yhdetkin olis varmaan riittäny mutta ku halavalla sai ;)
Käytiin vielä lopuksi kirpparilla. Eräässä pöydässä olisi ollut vaikka mitä kivaa ja mieleistä vaatetta mutta ah, niin tahraisia ja reikäisiä. Eipä tehnyt mieli maksaa 2-3e sottaisista vaatteista... Yhdet mustat sydänpolvisammarit mukaan kuitenkin tarttui, sattuivat olemaan jopa siistit kun niitä kääntelin ja vääntelin. Ovat juuri kuivumassa joten jäivät kuvasta pois.
Piristävä shoppailuaamupäivä kaiken kaikkiaan! :)

tiistai 4. tammikuuta 2011
Pientä aletusta
Alet jyllää jo ties monettako viikkoa kun useat kaupat on aloittanut alensa jo ennen joulua. Ei ole tullut käytyä oikein missään vaikka halua olisikin ollut :) Viime viikolla kiersin meidän paikallisen vaateliikkeen läpi ja läksin tyhjin käsin, kaikki kiva mitä löysin, niistä puuttui juuri se haluamani koko (98), nykyistä kokoa en saa enää hankkia kun tuntuu olevan ihan liikaa jo ;)
Lomalla kävimme pikavisiitillä lähes naapurikaupungissa Joensuussa, siellä kerkesin pyörähtää H&M:lla ja Lindexillä. Jälkimmäisestä tarttui ohuet lököfarkut puoleen hintaan, collegepöksyt ihastutti niin että läksivät mukaan normaalihintaisena. Palloneuletakki puoleen hintaan cittarista.
Elloksen alesta saapui ennen joulua musta velourhuppari n.6e sekä kahdet legginsit yht. 6e. Vaikka yleensä en kuviollisista housuista välitäkään niin nämä vaaleanpunaiset kelpuutin, perhosia kun yllättäen on kuosina. Mustissa on nilkasta rypytetyt lahkeet ja pitsiä lahkeensuissa.

Toiveissa olisi päästä vielä jonnekin tekemään alelöytöjä... siihen saakka tyydyn ihailemaan toisten löytöjen esittelyjä :)
Lomalla kävimme pikavisiitillä lähes naapurikaupungissa Joensuussa, siellä kerkesin pyörähtää H&M:lla ja Lindexillä. Jälkimmäisestä tarttui ohuet lököfarkut puoleen hintaan, collegepöksyt ihastutti niin että läksivät mukaan normaalihintaisena. Palloneuletakki puoleen hintaan cittarista.
Toiveissa olisi päästä vielä jonnekin tekemään alelöytöjä... siihen saakka tyydyn ihailemaan toisten löytöjen esittelyjä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)