Kiukkupäivää

On se rankkaa olla pieni ja just kiipeilemään oppinut. Niin monet itkut ja porut on viime aikoina itketty kun tahto on kova nousta ylös mutta kun siellä ylhäällä ei sitten pysytäkään kun ei vaan voimat riitä. Ja kun tuohon lisätään vielä väsymys niin vielä vähemmän mikään onnistuu.
Ja kun se ylös nousemisen taito on kerran opittu niin eihän silloin voi maassa pötkötellä, eiei. Ylös vaan uudestaan kun maahan on muksahdettu tai sinne on aikuinen lapsen laskenut. Milloinkahan lapsi oppii virheistään? Ei ikinä?

Tänään meidän päivä on hujahtanut tosi nopeasti kun nukuimme pommiin. Kello oli puoli yksitoista kun ovikello soi. Isiä tultiin hakemaan töihin kun ei siellä ovet muuten auenneet. Mekin myöhästyimme sitten perhekerhosta, joka alkoi kymmeneltä, jätettiin kokonaan väliin. Santsukin on vähän kiukkuinen tämän päivää, nukahti juuri toisillee päikkäreille jo itkun kanssa, vaikka just ja just 6h sitten herättiin yöunilta. Sen aikaa mitä on hereillä oltu niin S vaan kipusi ja kapusi joka paikkaa vasten pystyyn ja ehti 2 kertaa kaatua selälleen kopsauttaen pään maahan. Kovia kokenut rassukka. Kaikki käy aina niin nopeasti ettei perässä pysy. Täytyis varmaan hankkia joku pehmustettu kypärä.
Itse olen sitten Santsun unien aikana miettinyt tavaraa myyntiin kirppikselle ja ehkä huutikseenkin. Täytyis päästä taas turhista ja vanhoista vaatteista eroon ja kenties tavaroistakin. Uutta on tullut hankittua taas jonkin verran niin täytyy poistaa vanhoja saadaakseen tilaa uudelle. Ärsyttää vaan kun tuo kirppishomma vaatii niin paljon tekemistä ja kuitenkin se kaupankäynti on sitten melko heikkoa tässä tuppukylässä, että tappiolle meinaa usein jäädä. Mutta niin se vaan täytyy kokeilla kerta toisensa jälkeen.

Miten tää on alkanu tuntua niin tylsältä tää kirjoittelu? Pitäis keksiä jotain kivaa ja vaihtelevaa kirjoiteltavaa ja kuvatkin ois tietty kiva piriste. Mutta äääh... Ehdotuksia, toivomuksia?