torstai 21. tammikuuta 2010

Ruokavinkki

Kokeilin eilen uutta ruokaohjetta, jonka olin napannut talteen erään riisipaketin takaa. Vähäsen sooloilin tuon ohjeen kanssa, mm. käyttämällä eriväristä paprikaa ja maissitärkkelyksen tilalla ohrakasta. Hyvää silti tuli :) Asettelin valmiin ruuan hienosti tarjollekin tarkoituksenani ottaa kuva tätä postausta varten mutta kiireessä se jäi. Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen hakea kameraa ruokapöytään kun samaan aikaan pannut porisee hellalla ja kitisevä natiainen joko roikkuu lahkeessa tai sitten pientä pahaa puuhaamassa (on nimittäin Santsu-neitonen oppinut avaamaan roskiskaapin oven, tiskikoneen luukun ja vääntämään hellan nappuloita...).
Mutta kuvan puuttumisesta huolimatta voin taata että hyvää oli ja suosittelen kokeilemaan! :)


Broilerihöystöä ja basmatiriisiä

4 annosta

300g hunajamarinoituja broilerisuikaleita
1 sipuli
1 punainen paprika
2 tl currya
mustapippurirouhetta
2rkl soijakastiketta
3 dl vettä
1rkl maissitärkkelystä
1tlk ananasviipaleita

Lisäkeriisi:
3dl basmatiriisiä

Kuori ja hienonna sipuli. Halkaise, puhdista ja kuutioi paprika. Ruskista broilerisuikaleet pannulla. Lisää sipulisilppu ja sekoita hetki. Sekoita joukkoon mausteet, soijakastike ja 2dl vettä. Hauduta 5 minuuttia. Lisää paprikakuutiot ja 1dl:aan vettä sekoitettu maissitärkkelysjauho. Hauduta edelleen viisi minuuttia. Lisää paloitellut ananakset.
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
Nostele riisi vadin reunoille ja kaada höystö keskelle. Ripottele pinnalle vihreitä yrttejä.


Bon apetit!

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä ruualta. Pitää joskus testata. Tuohon alempaan postaukseesi pakko vastata, että minusta musta mekko ja saappaat käy talvihäihin. Voihan sitä pehmentää jollain muulla värillä. Eihän kukaan talvihäihin pukeudu kukkamekkoon?! Hassummaltahan se tuntuisi/näyttäisi! Pitkä tyttö teillä, me mennään helmikuun alussa 10kk-neuvolaan ja kotivaa'an mukaan 9kg lähellä, pituudesta ei hajuakaan. Kuolaaminen tuttu ilmiö täälläkin, tosin sitä vasta nyt viikon verran. Tyllerön hampaat tulleet ilman kuolaa, ainoastaan kiukkua ollut. Tai vastahan meillä on 5 hammasta, 6. tulossa. Tulis vaan kaikki kerralla niin selviäisi yksillä itkuilla, kiukuilla,kivuilla :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi ja mielipiteestäsi :) Ostinkin jo viikko sitten mustan mekon, eli sillä mennään. Täytyy vaan sitä väriä vielä etsiskellä.
    Onhan tuo jo pitkänhuiskea tytteli, ei mahdu enää pöydän alla kävelemään ilman että kolina kävisi :D

    VastaaPoista