tiistai 15. joulukuuta 2009

Joulukuun päiviä

Nyt on saatu pois päiväjärjestyksestä ressaamasta parikin isoa jouluista asiaa, nimittäin joululahjat ja -kortit. Kortit vein postiin sunnuntai-iltana kun olin saanut viimeisetkin askartelut viimeisteltyä. Tein kaikki parisenkymmentä korttia itse, niinkuin monena aikaisempanakin vuonna. Santsun kuvasta ei tehty joulukorttia, vaikka mummoille, kummeille ja muille lähisukulaisille kuva laitettiinkin kortin lisukkeeksi. Itse en henk.koht. välitä noista korteista, joissa lapset poseraa tonttupipot päässä. Ihan kivoja mutta ei meidän postittamana.

Joululahjatkin sain viimein hankittua viikonloppuun mennessä, vähän tarvittiin apuvoimiakin tiettyjen lahjojen hankintaan. Kuten tämä kummipojan toivoma Brion kalliotunneli pisti kissat ja koirat etsijöiksi. Kahdesta paikasta kerkesin itse etsiä tätä, mutta jopa Kärkkäinen petti minut, sieltä jos mistä uskoin tämän löytyvän! Loppujen lopuksi miehen veli pelasti minut suunnattomalta stressiltä ostamalla tämän puolestani Anttilasta.Kummitytölle on menossa 1000 palan Hello Kitty-palapeli, joka onnekseni löytyi toisella ostoskierroksellani. Tytteli (7v) onkin melkoinen Hello Kitty-fani, on tässä vuosien varrella tullut lahjottua ties millä HK-tavaralla :)
Lahjat on myös suurimmaksi osaksi paketoitu jo, parista puuttuu enää paperi ympäriltä ja valkoista lahjanauhaa pitäisi käydä ostamassa että saisi paketit viimeisteltyä. Vielä muutama pakettikortti olisi myös askarreltava ja sitten olisi paketit valmiina odottamaan pukinkonttia ja aattoiltaa.

Nyt voikin keskittyä sitten kodin siivoukseen ja kenties jonkin leivonnaisen suunnitteluun. Jouluruokia meille ei tule kun vietämme joulua mummoloissa.



Kuvat:
http://www.boostep.fi
http://www.mulletoi.com

1 kommentti:

  1. Arvaas vaan moneltako pieneltä tytön tylleröltä olen kuullut Hello Kitty aiheisia joululahjatoiveita:D Hello Kitty läppäri tuntuu olevan listan kärkipäässä ainakin kaikilla alle 5-vuotiailla:))

    VastaaPoista