Olen koko ikäni tykännyt lapsista, erityisesti vauvoista. Silloin kun ne ovat pieniä, viattomia ja avuttomia. Silloin tuntee itsensä erityisen tarpeelliseksi, kun saa hoitaa ihan pientä pienokaista. Olen 14-päisen serkuslaumani vanhin, joten siinä on oltu monen vauvelin hoidossa mukana. Olen aina halunnut oman lapsen, ehkä useammankin, jota hoivata ja rakastaa täydestä sydämestä.
Nyt haaveeni on käynyt toteen <3
Pienokaisemme, lempinimeltään Santsu, syntyi helmikuun viimeisenä päivänä. 10 pitkän ylimääräisen päivän odotuksen jälkeen. Kenties hän taktikoi itse syntymäpäivänsä saadakseen lipun liehumaan kunniakseen, olihan silloin Kalevalan päivä. Syntyessään tyttö oli mitoiltaan 3610g/51cm, melko samaa luokkaa kuin minäkin aikoinani.
Aika on kiirinyt hurjaa vauhtia tuosta elämämme mullistaneesta päivästä ja kaunis, suloinen tyttäremme on jo pian 3,5kk vanha. Hän oppii joka päivä jotain uutta ja sitä vasta onkin upeaa seurata! Innolla odotan jokaista uutta päivää mutta samalla koen haikeutta kun pieni vauvani kasvaa päivä päivältä isommaksi tytöksi.
Erään tuntemattoman vanhuksen sanoin: "Minun vauva, kohta se kävelee".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hihii, kiva Anu että säkin aloit bloggaamaan! Tähän koukuttuu, voin kertoo!! :D
VastaaPoista