Kesäkuussa alkanut projekti alkaa olla loppusuoralla. Pikkuhuone on saatu tyhjäksi ja eilen saatiin siirrettyä myös Santsun sänky toiseen huoneeseen aiemmin kootun Expedit-hyllykön seuraksi. Muita huonekaluja sinne ei taideta edes yrittää sovitella, tyhjä lattiatila on kuitenkin tarpeen leikkiessä.
Tekstiilien osalta huone on kuitenkin täysin kesken. Täytyy hankkia matto ja verhot, joku lattiatyynykin voisi olla kiva. Illalla kaivelin kaapista jonkin vanhan verhon hieman pimentämään huonetta aamuauringolta. Vaihtuu kyllä ehdottomasti heti kun uudet saan käsiini!
Viime yön Santsu siis nukkui ensi kertaa omassa huoneessa. Pari kertaa piti käydä yön aikana rauhoittelemassa itkeskelevää tyttöä mutta muuten meni kyllä aika hyvin. Tänään jatkoimme huoneen laittamista lelujen osalta, lajittelin vähän leluja Expeditin laatikoihin piiloon, isompia leluja hyllyille, samoin kirjat ja palapelit. Jotain leluja jäi myös vanhaan lelulaatikkoon (kahdesta samanlaisesta toisen sai laittaa jäähylle tarpeettomana).
Jokin siistimis- ja järjestelyvimma iski muutenkin kun kävin läpi omia vaatteita. Karsin raakasti sellaiset vaatteet kiertoon, joita ei ole käytetty pitkiin aikoihin ja jotka eivät muuten sovi. Kesävaatteetkin pakkasin jemmaan, joten käyttövaatehylly ammottaa melko tyhjänä tällä hetkellä. Hyvä syy shoppailla uusia vaatteita :)
Kaiken tämän ohella pesukone sai sitruunahappokäsittelyn sekä töitä lakanoitten pesun merkeissä ja pakkasin Santsun pienet kengät varastoon jemmaan.
Melkoinen puuhapäivä!
lauantai 4. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vau, olet ollut kyllä tehokas! Milloin pääsen näkemään kuvia Santsun uudesta huoneesta, vai tulenko paikan päälle katsomaan (kuulosti ihan uhkaukselta, hehee) ;)?
VastaaPoistaPstt...blogissani on sinulle tunnustus:)
Hih, välillä tulee tämmösiä harvinaisia virtapiikkejä :)
VastaaPoistaHaluaisin saada ainakin nuo verhot ja mieluusti matonkin ennenkuin kuvailen sitä huonetta, on tällä hetkellä aika ankeahko ja väritön :)
Oi kiitos tunnustuksesta, täytyy perehtyä siihen jossain välissä paremmin :)