perjantai 9. lokakuuta 2009

Printit

Tää on aika jännää. Olen ollut aina yksivärisen vaatteen suosija. Omat vaatteet on ollu aina mustaa ja valkoista, rohkeana päivänä jopa jotain väriä! Viime aikoina olen suosinut mustan ja valkoisen ohella petroolia, pinkkiä ja ruskeaa omissa vaatteissani. Kuvioita en harrasta juurikaan. Mutta onneksi on tuo lapsi! Hänen ansiostaan olen laajentanut tykkäämisskaalaani näinkin laajasti kuin seuraavana esittelen :)

Pallot: Kaikki taisi alkaa erässtä pallokuosisesta mekosta jonka Santsu sai lahjaksi, pallokuosisessa rasiassa, tottakai. Siinä oli vahvan pinkillä pohjalla isoja vaaleanpunaisia palloja. Syötävän suloinen! Sitten HM Home-mallisto tarjosi pinkkiä pallokuosista pussilakanasettiä. Tilasin. Kaksikin. Toinen saa saksilta kyytiä jossain vaiheessa...


Omput: Omput on ihania, hyviä, maukkaita, kauniita kuten tässä småfolkin bodyssa. en muista mistä tämä omppuvillitys sai alkunsa. Kenties juuri tästä kuvasta. Tai sitten siitä eräästä Lindexin pikkuomppubodysta joka meillä oli kesällä. Tämän voisin hyvinkin ottaa meillee asumaan :) Väritkin ois just mun makuun!


Perhoset: Kaikki sai alkunsa keväällä. En muista oliko Santsu vielä syntynyt tai jos oli niin oli hyvinkin pieni vielä. Suunnittelin ristiäisiä. Teemaa, tarjoiluja jne. Mieleeni tuli eräs kynttilä, jonka olin saanut joskus lahjaksi eikä sitä oltu käytetty vielä ollenkaan. Se oli valkoinen neliskanttinen pöytäkynttilä, jossa oli koristeena vaaleanpunainen perhonen. Siitä kaikki lähti, ristiäisten teemana oli vaaleanpunainen/pinkki väri ja perhoset. Tuon perhoskynttilän lisäksi oli vaaleanpunainen+pinkki pitkä kynttilä, lautasliinat olivat vaaleanpunaiset perhoskuviolla, pikkuleivätkin olivat perhosen mallisia ja vaaleanpunaisella koristeltuja. Nytkin Santsun sängyn ympärillä liihottelee perhosia, samoin joissakin vaatteissa :)

Pöllöt: Nämä täntyyppiset pöllöt on söpöjä. Näihin ei oo vielä mitään fiksaatiota iskeny mut oishan tommonen pöllö nätti seinällä oksallaan istuskelemassa. Netin ihmeellisessä maailmassa surffatessa muutamassa lastenhuoneessa semmosen oon bongannukin :)

Linnut: Tämmösessä muodossaan linnut on aivan ihania! Pelkkä tommonen lintuhahmo, yksinkertaisen kaunis! Vaatteissa, tekstiileissä, seinällä... I like it! Tääkin tässä kuvassa oleva löytyy seinätarrana, ottaisin koska vaan meidän seiniä sulostuttamaan :)

Tämmöset kuosit siis passais meille lastenvaatteissa ja tekstiileissä. Oisin ihan höpönä :)


(kuvat lainattu osoitteista:
pallot http://happybabywearing.com/
linnut & perhoset http://www.zocca.fi
pöllö http://www.blafre.no
omput www.punavuorenpeikko.fi)
ois ollu kiva saada nuo osoitteet linkeiks mut emmää ossaa :/

2 kommenttia:

  1. Sama juttu; omat vaatteet ovat aina hyvin yksivärisiä,lähinnä harmaata ja mustaa. Lapsilla taas suosin hyvinkin värikkäitä ja mielellään juuri kuviollisia vaatteita :)

    VastaaPoista
  2. Mulla tulee nykyään perhosista aina teidän Santsun mieleen:)) Ihan huippuja noi pöllöt! Linnuista tykkään myös, samis:)

    VastaaPoista