maanantai 14. maaliskuuta 2011

Clubipäiviltä

Perjantaina tarvitsimme piristystä kamalan räntäsateen keskellä ja suuntasimme Kappahlin clubipäiville. Normaalihintaisista tuotteista sai -20% alennusta ja sen verukkeella nappasin Santsulle virkatun huivin joka passaa kivasti aiemmin esiteltyjen parempaan menoon olevien takkien kanssa, ainakin harmaapohjaiseen Name It:n takkiin taitaa sopia jetsulleen, siinä kun on aivan samaa vaaleanpunan sävyä.
Lisäksi olen ihastunut raitapaitoihin kovasti, tässä mustavalkoinen olkavarsirypytyksin. Tarjolla oli myös tummansinisin raidoin ja olikohan myös punaisilla raidoillakin. Harmikseni isompi koko puuttui juuri tästä mustavalkoisesta ja jouduin "tyytymään" tämänhetkiseen kokoon. Olisin kuitenkin halunnut pienoisella kasvunvaralla myös syksynkäyttöä ajatellen, tätä nyt vaan täytyy sitten käyttää ahkerasti.

Samaan aikaan Kappahlissa oli myös alehinnat puoliksi-kampanja ja punaisin lapuin varustetusta tangosta lähtikin matkaan vaaleanpunainen ohut ruututunika kukkakirjailuin ja perustrikoopaita. Tunikan kirjailut ei ole ihan täysin meitä, mutta annettakoon mahdollisuus, tunika muuten on varmasti mukavan vilpoisa kesäpäiviin :)

Vaatteiden kuvausasettelu on näköjään aivan kamala mutta menkööt tämän kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti