tiistai 31. toukokuuta 2011

Kuva-arvoitus

Mitä mahtaa nämä epämääräiset kuvat esittää...?














Okei, se on mun pää. Tarkoitus oli näyttää teillekin mitä mulle eilen tehtiin mutta ah kuinka haastavaa onkaan ottaa itsestä kuvia sellaisella jättimäisellä kameralla, jota ei osaa juuri käyttää ja koittaa samalla pysyä kasvottomanakin. Ehkä koetan saada myöhemmin kuvausavustajan ottamaan parempia kuvia mutta tuossa nyt esimakua.

Pääsin eilen pitkästä aikaa kampaajan käsittelyyn, latvuksia lyhennettiin ja puolen vuoden (!!!!) juurikasvu värjättiin piiloon. Lisäksi laitettiin muutama raita pitkästä aikaa, varmaan 10v sitten on mulla ollut viimeksi raitoja. Kyllä tuntee itsensä paljon freesimmäksi nyt kun on saanut vähän väriä ja eloa päähänsä :)

maanantai 30. toukokuuta 2011

H&M alettaa!

Sähköpostiin oli tupsahtanut H&M:n uutiskirje, sisältönä ilmoitus kesäalen alkamisesta netissä! Suuntasin tietty pikimmiten katsastamaan tarjonnan, mielessä perustrikoota syksyyn. Myöhästyin, sillä koot suosikkiväreissä oli loppu sekä pitkähihaisissa trikoopaidoissa että legginseissä. Jotain sain kuitenkin koriin napattua ja kassan kautta pakkaamoon odottelemaan :)

Vauvalle kietaisubody+velourhousut-setti.

Santsulle paita, sain vain mustan napattua mutta menee varmasti tunikoiden/mekkojen kaverina.


Santsulle huppari puoleen hintaan, otin sekä pinkkinä että valkoisena kun en osannut kuvasta päättää väriä :D

perjantai 27. toukokuuta 2011

Muumiloita

Bongasin uusimmasta Talo&koti-lehdestä tämmöisiä söpöläisiä. Santsukin sanoi kuvan nähtyään että haluaa tuommoisen Niiskuneiti-alustan. Eikun muumikestejä järjestämään, vaikka sitten kunhan saamme partsin kesäkuosiin :)

kuva:Kalasform

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Äänestys!

Juhlat lähestyy, mitä päälle?! Ensi viikolla olisi yhdet valmistujaiset juhlittavana ja äsken pidettiin sovittelusessio kaapin antimista Santsun kanssa. Auttakaas ja antakaa mielipiteenne kummassa kokonaisuudessa suuntaamme juhlimaan!

Vaihtoehto nro 1.

Tämän rimpsumekon kanssa olisi suunnitteilla vaaleanpunainen neuletakki (tämän kevään hooämmää pienillä puhvihoilla) ja edellisen postauksen valkoiset balleriinat.

Vaihtoehto nro 2.

Tähän kokonaisuuteen kuuluu valkoinen t-paita, jossa on olkapäillä pienet hörselöt ja valkopohjainen hame perhoskuvioinnilla. Lisäksi tulisi valkoinen neuletakki jossa olisi tummanharmaita palloja. Kenkinä samat valkoiset balleriinat. Lisäksi molempiin kokonaisuuksiin tulisi valkoiset sukkahousut.

Sana on vapaa!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kirppua ja kenkää

Pyörähdettiin taas aamulla kirppiksellä. Löytyi tuommoinen ruutupaitis, lähestulkoon samanlainen kuin Santsulla oli ekana kesänä käytössä. Tuo pienempi siis kaivettu äippäpakkauksen kätköistä verestämään muistoja tuon uuden, isomman rinnalla :)
(oispa muuten niin söpöä jos nyt olis käyttäjät molemmille paidoille, farkkuhameet kaveriks ja eikun menoks :))

Samalla kameran käytöllä muistin myös kuvata nämä jo pari viikkoa sitten tulleet Kavatin balleriinat. Tilasin nämä Heppo.fi-putiikista, jostain kun bongasin huhtikuun loppuun voimassa olleen alekoodin jolla sai 20e alennusta. Sain siis nämä kenkulit puoleen hintaan ja postikulujahan tuolla Hepossa ei ole laisinkaan. Elloksella näkyy olevan samoja kenkiä tarjolla.


Näillä söpöläisillä me taidetaan juhlia kesän tulevat juhlat, siltä osin ongelma siis ratkaistu! :)

torstai 19. toukokuuta 2011

Kirppuilua

Parin viikon sisään ollaan laajennettu hieman kirpparointiympyröitä. Äitienpäivän alla naapurikaupungissa järjestettiin MLL:n lastentarvikekirppis ja viime viikolla tutustuttiin pariin oululaiseen kirppikseen. Ihan mukavia löytöjäkin tehtiin ja jopa löytyi sitä mitä haettiin! Mitä me sitten haettiin...

No näitä! Vuorellisia housuja, jotka tuntuu olevan kiven ja kannon alla sekä kaupoissa että kierrätyksessä... Ruskeat vakosametti Bamset on tämänhetkistä käyttökokoa, H&M:n farkkukuosiset ja Kappahlin beiget ryppylahkeiset housut on kokoa 104 ja saavat tovin vielä odotella käyttöönpääsyä. Nappasin kuitenkin matkaan, kun ei niitä tietenkään silloin löydä kun tarvitsee.

Mukaan tarttui myös pari kirjaa, pari palapeliä jotka eivät päässeet kuvaan, harmaat sydänpolvisammarit ja pikku-Murulle Villervallan body. Katsotaan onko se yhtään vaaviloisen näköinen kunhan käytönaika koittaa :)

Oikein tyytyväinen olen tähän kirppuilusaldoon, kerrankin :)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Maalari maalasi taloa...

...ja minä Santsun huonetta. Ainakin mielikuvissani :) Ensimmäinen askel on otettu ja värimallit haettu Värisilmästä. On se vaikeaa kuvitella miltä tuommoinen pikkuläntti näyttäisi isompana pintana.


Mielessä siintää sellainen heleä omenanvihreä sävy jolla olisi tarkoitus maalata Santsun huoneen yksi pitkä seinä. Siinäpä projektia kerrakseen tälläiselle jahkailijalle. Projektin ensimmäinen osa, sävyn päättäminen, pitäisi suorittaa pikapuoliin että pääsisi tarvikeostoksille.

Palailen asiaan myöhemmin kun on jotain raportoitavaa... :)

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

8.5

Ihanaa, Aurinkoista ja

google kuvahaku

torstai 5. toukokuuta 2011

Vuokatissa

Viikko sitten vietimme muutaman vuorokauden Vuokatissa mökkeillen. seurana meillä oli Santsun serkut vanhempineen. Aikaa vietettiin lasten kanssa ulkoillen, kylpylässä lillutellen, lenkkeillen, yhdessä ollen...

Bongasin kevään ensimmäiset hiirenkorvat

Serkkutyttö 3v aloitti päivänsä joka aamu rinteessä

Santsu tutustuu trampoliinin ihmeelliseen maailmaan

Hauskaa se oli!

Leikkimökkikin varusteineen löydettiin, kivaa!

Reissu oli oikein onnistunut mukava irtiotto arjesta, harmi vain että se kuuluisa aika juoksi taas mahdottoman nopeasti että kotiinlähdön aika koitti nopeammin kuin arvasikaan. Uusi reissu onkin jo suunnitteilla :)

maanantai 2. toukokuuta 2011

Ai miten niin pinkkiä?

Kokosin juuri Santsulle kevääksi ja kesäksi kertyneet kenkulit samaan kasaan ja miltäpäs se näyttääkään...? Hmmm, kovin pinkkivoittoista!

Taaemmat kirsikanväriset Kavatit ja pinkit LassieTec:n lenkkarit on jo päässeet käyttöön kuten jälkimmäisistä huomaakin.

Edessä Vertbaudetin remmiballerinat ja H&M:n kukkabaltsut saa hetken vielä odottaa lämpimämpiä ulkoiluilmoja.

Mulla taitaa selkeesti olla joku pakkomielle tuohon pinkkiin?! Vai mikä muu tän pinkin kenkägallerian vois selittää? :) Pakko kuitenkin mainita että yks rikkuri on matkalla uuteen kotiin, tilasin nimittäin viikonloppuna yhdet VALKOISET balleriinat Santsulle. Esittelen ne sitten kunhan saapuvat.

Pinkkiä toukokuun alkua! :)