torstai 31. joulukuuta 2009

Jouluinen kotikuvasetti

Laittelen näitä joulukotikuvia vasta tälleen joulun jälkeen mutta vielä ehtii, onhan joulukuuta vielä vajaa 11h jäljellä ja nämä koristeetkin ehkä ainakin loppiaiseen saakka.

Eräänä aurinkoisena talviaamuna piti raottaa sälekaihtimia ja näin kivat varjot loi seinälle kaksi ikkunan edessä roikkuvaa lasipalloa. Pallot ovat valkoisia, taannoin ikeasta ostettuja. Niissä oli valmiina siimalenksut ripustusta varten mutta laitoin itse noihin satiininauhaa, lyhyempi on valkoinen, pitempi punainen. näyttää tosi kivalta oikeasti.


Tässä on meidän "joulukuusi", joka roikkuu katosta. Laitoin langalla kaksi peikonpähkinän oksaa roikkumaan katossa olevista koukuista ja asettelin mustia ja viininpunaisia Tiimarin joulupalloja oksanhaaroihin roikkumaan. Lisäksi pallojen seassa on yksi hopeinen Stockalta ostettu lintunen.
Ikkunassa on paperitähti. Kuva on otettu päivänvalossa, joten tuo tähti ei ole päällä (muistaakseni).


Tässä sama setti illalla tuon tähden loisteessa. I like!



Tässä tosi pimeässä kuvassa on meidän adventtikynttilät :) Neljäs kynttilä näyttää puuttuvan kokonaan, sillä nuo kynttilät on kaivettu kaapin kätköistä ja niitä ei ollutkaan kuin kolme enkä tullut sitten myöhemmminkään ostaneeksi neljättä. Ei me kyllä oltu kotonakaan neljäntenä adventtisunnuntaina kynttilää polttamassa... nuo numerot kynttilöihin löysin Hemtexistä. Kynttilöiden taustalla on maljakko täynnä samanvärisiä palloja kuin katto-oksassakin ja pallojen väliin on pujoteltu pienempiä peikonpähkinän oksia joissa riippuu punaisia ja kirkkaita hopealangalla kiinnitettyjä "kristalleja".


Nämä Pentikin Muskotti-lyhdyt ovat vähän liikkuvaista sorttia, aiemmin pidin niitä olohuoneen pöydällä mutta Santsu-neiti on kovin kiinnostunut kaikesta mihin pöydällä ylettyy ( ja pöytähän on todella matala) joten siirsin nämä olohuoneen nurkassa olevan pakastimen päälle. Samoin tuo metallilankalyhty on pakastimen päällä. Se luokin kivat varjot seinälle. Tuikku lyhdyn pohjalla on vaan näköjään aika vinossa, pohja ei ole mikään huipputasainen...


Viimeiseksi kuvaa meidän eteisestä, jossa tunnelmaa luo mustat valo-oksat <3 Lisäksi lipaston päällä on 3 hiekanväristä Kivi-tuikkua ja valkoinen posliininen poro. Jos rehellisiä ollaan niin otin tämän kuvan ihan äsken ja on kyllä tosi tympeän näköinen tuo sininen sävy joka kajastaa eri huoneista... vielä kun lisätään siihen huono kuvaaja joka ei osaa käyttää hyvää kameraa niin huonojen kuvien soppa on valmis.


Makuuhuoneen ikkunalla olisi vielä söpö valkoinen kynttelikkö, minkä viime jouluna muokkasin omannäköisekseni. Santsun nukkuessa päikkäreitä siinä samaisessa huoneessa en viitsi mennä sinne nyt räpsimään, mutta ehkä myöhemmin on pakko käydä ikuistamassa se kynttelikkö myös tänne :)

Tällainen on meidän joulukoti. Tunnelmaa luodaan enimmäkseen valoilla ja kynttilöillä ja muutamilla harkituilla koristeilla. Joulutekstiilejä meillä ei ole laisinkaan (paitsi se yksi jouluinen kaitaliina joka ei löytynyt vielä tähänkään päivään mennessä!) eikä joulukuusta koska emme ole olleet sitä koko jouluna katselemassakaan. Santsu sai kyllä tuntumaa joulukuuseen ja sen koristeisiin eri kyläpaikoissa joissa joulun aikaan vierailimme. Muutama pallo meinasi lähteä Santsun matkaan ja kävipä yksi Santsun suussakin!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Joululahjakooste

Eilen illalla palasimme kaukaisemman mummin luota joulunvietosta. Ihanaa oli käydä kotona mutta aina se aika menee liian nopeasti ja sitä on liian vähän! Nyt tässä olemme yrittäneet palautua arkeen ja purkaa kaikkia laukkuja ja nyssäköitä. Samalla kun purin viimeisiä kasseja, listasin äsken paperille kaikki Santsun saamat joululahjat ja otin samalla valokuvaversiot lahjoista vauvakirjaa varten. Tuskin sitä enää 10v päästä lueskellessa muistaa miltä mikäkin lahja näyttää. Ajattelin samalla jakaa kuvat myös teidän kanssa.

Sukulaiset ovat tainneet hieman höpsähtää. Lahjamäärä oli mielestäni älytön ja jos sama tahti jatkuu synttäreillä ja ensi jouluna ja tulevaisuudessa niin miten me mahdutaan tähän asuntoon?!


Lelusaldo:
-kassissa 6kpl erilaisia eläinhahmoisia pehmokeiloja+pallo (pakkauksesta ehdin lukea että liittyy jotenkin unicefiin, mutta se lappu katosi ennenkuin ehdin tarkemmin perehtyä asiaan)
-Ämpärillinen puupalikoita
-Brion muotopalikkalaatikko
-Busy poppin` pals-pomppivat eläimet mikälie :)
-Brion vedettävä kirahvi
-vedettävä toukka
-Sademetsän kätköissä salasivukirja


Vaatesaldo:
-Name It:n tennarit
-Lindexin yökkäri
-Tutta tunika
-Tutta collegepuku
-Mekko
-Villasukat
-Hello Kitty-paita
-ja lisäksi Mymmeli-kulho+2 muumi-lusikkaa

Lisäksi Santsu sai pulkan, mutta se ei päässyt näihin kuviin kun on varastossa odottamassa testiajoa. Ai niin ja rahaakin oli ilmestynyt hieman tilille.


Äitin ja vähän isinkin saalista:
-vohvelirauta (huippujuttu!)
-2 Teema-kulhoa
-2 Teema-syvää lautasta
-6kpl Savonia-kahvilusikoita
-Pentikin Anis-sarjan kaadin
-Pentikin Inkivääri-kulho
-1,5l teflon-kattila
-lyhty
-Dyson! (ei kuvaa mutta uusi imuri oli aivan huippujuttu! Entinen olikin aikansa elänyt opiskeluaikainen halpisimuri...)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua!

Tämän kuvan myötä toivotamme kaikille


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!




Ja karkaamme itsekin joulun viettohon :)

perjantai 18. joulukuuta 2009

Top 5

Kävimme Santsun kanssa äskettäin pienellä happihyppelyllä vaunulenkin muodossa kun oli "vain" kymmenkunta pakkasastetta. Sisällä on mennyt viikko muuten kun pakkaset on paukutellu -20 astetta koko viikon. Kotiin tultuamme piti keittää lämmikkeeksi kahvit ja sen seurana herkuttelin parilla suklaapalalla. Siitä sainkin idean koota omat joulusuklaiden suosikit!

Vaikeahan näitä on tiettyyn järjestykseen laittaa mutta aloitetaan nyt sijasta 5. jossa keikkuu kaksi kerrosta Pandan juhlapöydän konvehteja. Konvehtirasiatarjonnan paras sisältö löytyy mielestäni tästä rasiasta, mutta ei tässäkään kaikki ole minun makuuni, mm. kaikki marmeladitäytteiset suklaat jäävät viimeiseksi rasian pohjalle tai tarjoan ilomielin muille.
Sijalta 4. löytyy niin ikään Pandan tuotantoa, Enkeli-suklaakonvehteja, joissa on täytteenä ihanaa minttua ja toffeeta.

Sijalla 3. komeilee Fazerin perinteinen sininen suklaakonvehti, niin kuin siitä ei saisi tarpeeksi levyn muodossa ;)


2. sijalla Fazerin Geisha-konvehdit, niin suussa sulavaa. Vaikka Geishaa on tarjolla ympäri vuoden muussa muodossa niin harvemmin sitä tulee ostettua vaikkapa kesällä. Minulle Geisha on joulusuklaa.Sijalla 1. komeilee Fazerin Joulusuklaa, jonka löysin vasta viime (tai toissa) jouluna. En aikaisemmin voinut sietää mitään hedelmänpaloja suklaassa ja muutenkin tämmöinen jouluinen, mausteinen suklaa maistui omituiselle. Mutta viime jouluna makunystyrät avautuivat uudella tavalla ja ihastuin täysin tähän! Ansaitsee ehdottomasti paikkansa ykkösenä joulusuklaitten ranking-listalla! :)
Mitkä ovat sinun joulun suosikkisuklaat?



Kuvat täältä
ja täältä

tiistai 15. joulukuuta 2009

Joulukuun päiviä

Nyt on saatu pois päiväjärjestyksestä ressaamasta parikin isoa jouluista asiaa, nimittäin joululahjat ja -kortit. Kortit vein postiin sunnuntai-iltana kun olin saanut viimeisetkin askartelut viimeisteltyä. Tein kaikki parisenkymmentä korttia itse, niinkuin monena aikaisempanakin vuonna. Santsun kuvasta ei tehty joulukorttia, vaikka mummoille, kummeille ja muille lähisukulaisille kuva laitettiinkin kortin lisukkeeksi. Itse en henk.koht. välitä noista korteista, joissa lapset poseraa tonttupipot päässä. Ihan kivoja mutta ei meidän postittamana.

Joululahjatkin sain viimein hankittua viikonloppuun mennessä, vähän tarvittiin apuvoimiakin tiettyjen lahjojen hankintaan. Kuten tämä kummipojan toivoma Brion kalliotunneli pisti kissat ja koirat etsijöiksi. Kahdesta paikasta kerkesin itse etsiä tätä, mutta jopa Kärkkäinen petti minut, sieltä jos mistä uskoin tämän löytyvän! Loppujen lopuksi miehen veli pelasti minut suunnattomalta stressiltä ostamalla tämän puolestani Anttilasta.Kummitytölle on menossa 1000 palan Hello Kitty-palapeli, joka onnekseni löytyi toisella ostoskierroksellani. Tytteli (7v) onkin melkoinen Hello Kitty-fani, on tässä vuosien varrella tullut lahjottua ties millä HK-tavaralla :)
Lahjat on myös suurimmaksi osaksi paketoitu jo, parista puuttuu enää paperi ympäriltä ja valkoista lahjanauhaa pitäisi käydä ostamassa että saisi paketit viimeisteltyä. Vielä muutama pakettikortti olisi myös askarreltava ja sitten olisi paketit valmiina odottamaan pukinkonttia ja aattoiltaa.

Nyt voikin keskittyä sitten kodin siivoukseen ja kenties jonkin leivonnaisen suunnitteluun. Jouluruokia meille ei tule kun vietämme joulua mummoloissa.



Kuvat:
http://www.boostep.fi
http://www.mulletoi.com

torstai 10. joulukuuta 2009

Pikkujouluilua

Eilen meillä oli meidän mammailijoitten pikkujoulut. Kuusi äiti ja saman verran lapsia iältään +/-1v kokoontui saman katon alle viettämään aikaa yhdessä pikkujoulutunnelmissa. Pikkujoulut järjestettiin nyyttäriperiaatteella, joten jokainen toi mukanaan herkkuja ja pienen lahjan. Me veimme Santsun kanssa glögi-juustokakkua ja ai että se oli herkullista! Suosittelen kokeilemaan joulun herkkuhetkiin, varsinkin jos tuntuu ettei muuten saa kaloreita kertymään ;)

Tokihan meillä kävi paikalla myös joulupukki. Santsu olikin ainoa rohkea joka kävi morjestamassa pukkia lähempää näin vapaaehtoisesti. Tosin vain puolitiessä, päättikin kääntyä sitten kesken kaiken takaisin. Sylissäkin käytiin hetki istumassa mutta se oli vähän pelottavampi kokemus.

Pukinkontista löytyi pikkuinen paketti jokaiselle lapsukaiselle. Santsu sai omansa ensimmäisten joukossa mutta ei oikein välittänyt tuon taivaallista omastaan, kaverin paketti oli kiinnostavampi kun siinä oli kiharaiset nauhat :) Santsun paketista löytyi marakassit ja niin se neitonen pisti pystyyn heti yhden naisen orkesterin, kyllä soi komiasti!

Kotona äitiäkin odotti yllätys!

Ehdin jo epäillä mitä pahaa se mies on mennyt tekemään näin lepytelläkseen ennenkuin muistin oman nimipäiväni! Ja vastahan olin aamulla sitä miehelle itse mainostanut ;)
Osaa se joskus yllättää.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Ostokset kuvina

Tässäpä kuvakooste viimeaikaisista ostoksista. Ensimmäisenä oma neuletakkini, Vero Moda.



Santsun velourtunika+trikooleggari-setti on viikonlopun saldoa ja kukkapaita tänään saapunut huutislöytö.



Velourpögät ja bambibody omasta -10e alesetistä, kissapaidan laitoin kaverin laskuun että hän sai hyödynnettyä koko summan.



Kaverin poitsulle viemisiä, merkkiä Ciraf.



Santsun serkkutytölle 2 Name It-paitaa pukinkonttiin.



Santsun uusi toppahaalari kappahl ja ihanan pehmoinen kisupipo Ciraf.



Jospa siinä olis nyt vaateostoksia hetkeks, sitten alennusmyynneistä taas lisää ;)

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

shoppailua taas vaihteeksi

Perjantaina oli monien suomalaisten onnenpäivä kun veronpalautukset mätkähti tilille. Myön minä kuulun niihin onnekkaisiin, jonka tili näytti (hetkellisesti) plussaa aika mukavasti. Sen kunniaksi kävin ostamassa itselleni ensimmäisen (kyllä, itselleni, ensimmäisen, koska aion lahjoa itseäni myös toisella paketilla). Ensimmäineen lahjani näyttää tältä:




Eilen parin ystäväisen kanssa jätettiin mussut isien/mummon hellään huomaan (meillä mummon koska isi oli töissä), pakattiin itsemme autoon ja huristeltiin lähimpään kauppakeskukseen jouluostoksille. Minun osaltani joululahjaostokset jäivät puutteellisiksi, koska sen kauppiksen muutamat hassut leluosastot olivat todella köyhiä eikä listalla olleet toiveet kävelleet vastaan :( Etsintä jatkukoon.
Myös sinisävyisten flanellihousujen metsästys oli vaikeaa, ovat tainneet kuolla sukupuuttoon viime joulun jälkeen. Punaista oli kyllä tarjolla enemmän kuin laki sallii... Se väri ei vaan passaa sinisen ystävälle. Kaiken lisäksi flanellihousujen toivojan varavaihtoehtokin oli päässyt loppumaan levyhyllystä, miksi kaikki haluaa Yölinnun uuden kokoelma-cd:n??

Itselleni löysin Vero modasta neuletakin, yllättäen mustan ja Lindexiltä Santsulle vaatetta tarjouksella osta 30e:lla, saat 10e alennusta. Voitteko uskoa että oli jopa vähän vaikeaa löytää vaatetta saadakseen 30e rikki? Ensi viikon pikkujouluihin löysin sentään lahjan, pienen Nalle puh-kirjan. Kuvia näistä nyt ei olu kun kaikki tavarat on makkarin vaatehuoneessa ja Santsu nukkuu parhaillaan siellä. Siis makkarissa, ei vaatehuoneessa :)

Taidankin alkaa joulukortteja askartelemaan, pianhan ne täytyy postittaa enkä ole aloittanutkaan! Olen odottanut Sinellista tilaamiani tarroja mutta ovat vissiin aika kiireisiä siellä kun eivät jouva lähettelemään, murrr! Joudun tekemään B-suunnitelman kortit siis.

Virittelen tunnelmavalaistuksen ja syvennyn itsenäisyyspäivän viettoon askarrellen.
Onnea Suomi!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kaikki hukassa

Ei jaksa. Väsyttää. Uni ei tule. Välillä ärsyttää. Ja kiukuttaa. Sekä äitiä että tyttöä. Inhottava pimeys ja viikkokausia kestänyt sadekausi. Eipä tuo ole ihmekään jos ei ole puhtia ja intoa tehdä mitään. Kodin joulunlaittaminen on puolitiessään. Ensimmäisenä asettelin joka huoneeseen valoja ja kynttilöitä tuomaan lämpöä ja valoa tähän synkkään pimeyteen. Loput koristeet löytävät paikkansa yksi kerrallaan, yksi päivässä. Vaan missä on minun joululiinani? Se ainoa jouluinen kankaanpala jonka omistan. Olen viettänyt jo pari unetonta yötä ja stressaantunutta päivää miettien ja etsien mutta ei. Se on varmaan siellä hyvässä tallessa niinkuin eräät viisaat sanoivat.

Santsun kanssa ollaan availtu parina aamuna joulukalenterien luukkuja. Maanantaina tuli yllätyspostia kummeilta Santsulle, hän sai oman minikokoisen Myyrä-joulukalenterin. Sitä olis kiva maistaa luukkujen avaamisen ohessa, mutta äiti haluaa säästää sen ehjänä muistojen laatikkoon, joten Santsu saa tyytyä katselemaan kalenteria kauempaa äitin käsistä.

Pakko kertoa teille eräs ilonaihe! Meillä on ollut ongelmia tuon pinnasänkyyn nukahtamisen kanssa jo pitkän aikaa, omaa tyhmyyttä se varmaan on ollut kun antanut liian helpolla periksi ja antanut nukahtaa/nukkua meidän sängyssä...Mutta eilen kokeilin onneani tuon nukutusasian suhteen ja voi vitsi, Santsu nukahti omaan sänkyynsä! Ja sama toistui tänään, jopa alle 10 minuutissa! Muutaman kerran nousi keikkumaan reunaa vasten mutta laskeutui sitten itse alas touhuamaan kirahvi-pehmonsa kanssa ja pian alkoikin kuulua tasainen tuhina <3 Peukut pystyyn että sama rata jatkuu :)

Tässäpä tämänkertaiset pikakuulumiset, yritetään pian saada aikaiseksi myös kuvallista postausta aiheesta, jota en vielä tiedä :)

lauantai 21. marraskuuta 2009

Leikkitunti

Humppaa pumppaa, kuningas jumppaa, koivet kattoon, kaviot ristiin, harja hassuun huiskeeseen, turnajaisten tuiskeeseen. Kuka jalkoja heiluttaa? Kuka on kuningas? Mikä on maa?

Körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, ruskealla ruunalla, valkealla varsalla, aitojen alitse, peltojen peritse. Topsis topsis topsis top.

Nämä ylläolevat laulut (Satu Sopasen Leikkitunti-kirjasta+cd:ltä) ovat Santsun suursuosikkeja, tyttö alkaa tanssia hytkymään ja taputtaa niin vimmatusti kun kuulee nämä kaksi laulua <3



perjantai 20. marraskuuta 2009

Pikku ipanoita

Meillä oli eilen kiva päivä. Santsulla kävi kavereita ja äitillä tietty myös. Leikkimässä oli 1v2kk poika ja juuri eilen 9kk täyttänyt tyttö. Tytöillä ei olekaan kuin 9vrk ikäeroa :))
Pikkuisen oli Santsu into pinkeenä kun näki kavereita tulevan, hihkui, kiljui ja touhusi höpönä <3 Välillä seisoi polvillaan ja oli niin rinta rottingilla että pelkäsin tytön poksahtavan! Ihanaa oli seurata lasten touhuja vaikka yhdessä ei vielä osatakaan leikkiä.

Tämmöisiä tuomisia mokomat toivat tullessaan:

Santsulle Ciraf:n body kokoa 86 (jemmaan->) ja pikku myy-taikapyyhe, äitille suklaatia ja jouluinen koriste, taitaa mennä meidän ulko-oveen.

Tarjottavana meillä oli sitten tämmöistä:
- Vieraitten tuomat Geishat, en siis syöny niitä kaikkia yksin (ja jäljelläkin vielä on!)
- juusto-paprikamuffinseja
- suklainen rommi-rusinakakku
- suklaa-pipari kääretorttu

Ylläripylläri suklaata :D Nuo makeat leivonnaiset oli testillä, tein siis ekaa kertaa kun löysin äskettäin ohjeet. Ihan hyviä kyllä, mutta miun maun mukkaan en varmaan tee toiste, ehkä... Tai jos on enemmänkin vieraita eli menekkiä niin sitten ehkä. Nuo juusto-paprikamuffinsit teen yleensä vielä kinkun kera mutta toinen äitivieraista ei syö lihaa, joten tein hänelle sopivan version tällä kertaa.

Käytiin tuossa äsken tonttulakkiostoksilla ja Santsu päätti kaupassa tempasta ilmoille ekat oikeat sanat, karkki ja kääkkä! :D Eräs tuttu käveli juuri ohitse kun S sanoi sen kääkän, tuttu kääntyi kannoillaan ja tuli hetkeksi juttelemaan ja nauramaan kuulemalleen. Kylläpä oli Santsu vakavaa tyttöä silloin :D
Pari päivää Santsu onkin höpötellyt oikein reippaasti kaikenlaista touhunsa lomassa, mm. tätätätätätää, äitä äitä, ki ki jne. Kuulostaa niin ihanalta <3

tiistai 17. marraskuuta 2009

Santsun taitoja

Viime aikoina ollaan isin kanssa huomattu miten paljon tuommoinen pieni Santsu-palleroinen ymmärtääkään hänelle annettu ohjeita. Tässä muutama esimerkki:

-Jos Santsu tulee ruokailemaan tutti suussa ja sanotaan että ota tutti pois suusta, niin hän ottaa sen joko käteensä tai sit "sylkäisee" pois. Vielä pari viikkoa sitten tällä pyynnöllä ei ollut mitään vaikutusta mutta nyt toimii :)

-Santsun ollessa sylissä me yleensä pusutellaan kovasti poskille. Nyt kun Santsulle sanoo "anna pusu" niin hän avaa suun oikein isolle, tulee kohti ja antaa iiiiison märän pusun poskelle. Sen jälkeen saakin hiha märkänä pyyhkiä poskiaan ;) Mutta ihana pieni <3

-Pään osaa laittaa tyynylle kun niin pyydetään. Sitten äiti hihkuu onnessaan aaiiiiiii :)

-Sitten yksi sana minkä ymmärtää mutta ei halua ymmärtää; Ei. Santsu on keksinyt monia paikkoja joihin menemällä ja touhuamalla saa kajahtamaan ilmoille sanan Ei. Mutta millään sitä ei haluta ymmärtää että sinne ei saa mennä tai sitä ei saa tehdä. Viime aikojen suursuosikki on astianpesukoneen nappulat ja säätimet. Ne on juuri sopivalla korkeudella seisoskellessa. Ja siitäkös äiti tykkää.

Sitten pari muuta juttua mitä neitonen osaa; hänelle kun sanoo Moiii, niin käsi nousee ylös ja vilkuttaa. Santsu osaa myös taputtaa. Joskus taputus saattaa alkaa heti herättyä, äkkiä nousee polvilleen ja taptaptap :)
Taitaa se osata muitakin juttuja mutta eihän ne nyt mieleen tule kun sankari itse on nukkumassa eikä näyttämässä niitä temppujaan. Mutta niin, se tuetta seisominen on vahvistunut viime päivinä, eilen viimeksi seisoi melko kauan itsekseen ennen kuin alkoi tasapaino heittää.

Olipas aika sekavat ajatukset ja selitykset tänään... Mutta sekaisinhan sitä menee kun tuommoinen pieni mussukka jaksaa yllättää joka päivä <3

maanantai 16. marraskuuta 2009

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppu se vaan hujahti ohitse taas silmänräpäyksessä. Vaan olihan tuo mukava, sitä ei voi kieltää. Lauantaina, sillä aikaa kun isi oli muutaman tunnin töissä, me tytöt käytiin kiertämässä kylän parit halpiskaupat. Toisessa oli Lasten lauantai-teemapäivä ja tarjolla tietysti kaikkea lapsia kiinnostavaa, kuten ongintaa, kasvomaalausta ja ilmapalloja muunmuassa. Äitiä kiinnosti, yllätys yllätys, eräs A4-kokoinen paperinpala jossa luki "kaikki lastenvaatteet -20%". Hirveesti ei ollu mitään mielekästä tarjolla mutta saatiin me pari bodya kuitenkin mukaan, niitä tarttee aina. Ihmettelen just miks en äsken tajunnu kuvata niitä, mut enää en jaksa joten sanallinen kuvaus saa riittää. Toinen on Tutan ruskea body, jossa on isoja ruskeita palloja. Toinen on joku mitäänsanomattoman merkkinenbody jossa on hentoa vaaleanpunaista ja vahvempaa pinkkiä raitoina. Söpönen <3
Ilmapalloa me ei otettu matkaan ja sekös äitiä harmitti myöhemmin. Tekstaria isille että käy hakemassa mussulle ilmapallon ja isihän toi. Tosin Santsu taisi hieman pelätä sitä heliumpalloa, joka siellä ilmassa pönötti. Sidottiin se kiinni taaperokärryyn ja Santsu hieman vältteli kärryyn koskemista. Illan päätteeksi isiä lapsetti ja imaisi heliumit naamariinsa. Itse hekotin jalat ristissä sille äänelle. Hulluilla on halvat huvit :D Voi lapsiparkaa kun joutui tuonkin hetken todistamaan, ilmeet olivat aika epäuskoiset...

Sunnuntaiaamuna sain nauttia oman aamupalan ihan rauhassa. Santsukka nukkui aika kauan. Sitten kun Santsu ja isi olivat heränneet, heitettiin aamupuurot masuun ja lähdettiin pikavisiitille mummolaan, siellä oli serkkutyttö käymässä. Tosi hassua kun tytöt seisoi vierekkäin niin heillä ei kyllä kovin isoa pituuseroa ole, ehkä 5cm. Santsulla ikää 8,5kk, serkulla viikon päästä 2v :D Samaa vaatekokoakin tyttelit käyttävät, 74-80.
Mummolavisiitin jälkeen ajelimme Raaheen moikkaamaan kaveripariskuntaa. Ensin äiti pääsi tuhlailemaan kaverin kanssa, samalla kun Santsu jäi pitämään miehille jöötä. Mikään pikkuliike siellä ei näyttänyt olevan sunnuntaina auk,i joten keskityimme Prismaan ja Cittariin. Prismassa oli menossa asiakasomistajapäivät, joten kaikista käyttötavaroista sai -15% alennusta. Muutaman joululahjan sain jo ostettua (jee!) ja tulipa tehtyä pari heräteostosta itselle kuten kuvasta näkyy.

Tuommoinen puinen merry X-mas laatikko piti saada, näitä oli kahta kokoa ja tämä on isompi. Ja tuo tyyny; limenvihreää, pinkiä, PERHOSIA <3 Huomasin ensin korissa tämmöisen tyynyn ruskeana ja turkoosina, sitten kaveri kertoi ostaneensa tämmösiä myös limenvihreenä niin äkkiä penkomaan koria ja sieltähän niitä pohjalta löytyi myös mun väreissä! Tää pääsee makkariin raitatyynyjen kaveriks, vaikka passaishan tuo ehkä tohon sohvallekin.

Myöhemmin illalla mentiin syömään kiinalaiseen, joka sijaitsi hirveen korkeen talon 13.kerroksessa, muistaakseni. Sinne mentiin hissillä, jonka yksi seinä oli pelkkää ikkunaa! Voi herranjumala mikä kauhukokemus se taas oli tämmöselle korkeenpaikan kammoiselle! Eikun vaan selkä ikkunaan päin ja silmät kiinni niin kyllä siitä hengissä selvittiin.
Illan päätteeksi pääsin vielä penkomaan tapettipaloja ja -kirjoja, joita kaveri oli tuonut töistään kotiin, poistossa kun olivat. Sieltähän löytyi vaikka mitä ihanuuksia ja askartelulokero pääni sisällä aika välittömästi raksuttamaan. Taitaa olla pian korttitehdas pystyssä...

Kotimatkalla Santsukka nukkui autossa ja senhän tietää mitä siitä seuraa kun nukkuu vielä klo:21 jälkeen, yöunet siirtyy aikas monella tunnilla. Kotona me oltiin vasta lähes kympin maissa, joten aika lailla koko päivä oltiin menossa. Kotona tankattiin vielä iltapuuro ja sit leikkimään että uni tulis. Tulihan se, joskus 01 jälkeen... Mutta kiva viikonloppu meillä kaiken kaikkiaan oli.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Menojalka vipattaa

Eilinen oli meillä kyllä melkoinen action day että huhhuh! Herättiin puol kympin jälkeen ja varttia vaille 10 sain viestin että lähettäiskös pikapuoliin jonottamaan neuvolaan influenssapiikille, kun siitä edellispäivänä oli ollu puhetta kaverin kanssa. No eikun pikapikaa aamupalalle ja pukemaan ja puolen tunnin päästä oltiinkin jo menossa. Ihmeesti sitä virtaa löyty vaikka yöunet oli taas melko vähäiset. Ei meidän onneks tarvinnu jonottaa olleskaan perillä ja Santsukin otti piikin ihan huomaamattaan vastaan.
Kotimatkalla Santsukka nukahti ja vetikin sitten 2,5h unet. Hänen herättyä hassuteltiin hetki sylikkäin ja voi mitä löytöjä teinkään Santsun pikku suukosta, 2 hammasta tulossa yhtä aikaa! Alhaalla pilkotti jo pieni terävä kulmahampaan nurkka ja ylhäällä pullotti muhkea kulmahammas ikenen alla. Sieltäpä onkin pian valmistumassa 6. ja 7. hampuli! :)

Ja voi että, illalla tapahtui päivän paras juttu. Santsu touhusi kovasti käpöstellen tukia vasten ja kävi penkomassa lelulaatikkoa välillä. Seisoskeli sitten lelulaatikosta kiinni pitäen, päästi otteensa irti ja otti ensimmäisen askeleen ilman mitään tukea minua kohti! Kyllä oli äiti kuin puulla päähän lyöty :)

Tänään ollaankin otettu sitten rennommin, nukuttu parit pitkät päikkärit ja käyty tunnin lenkki pirteässä pikkupakkasessa hyvässä seurassa :) Nyt viikonlopun viettoon, mitä sitä sitten keksiikään puuhattavaa :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Murinaa

Kyllä kypsyttää tämän käppänän kylän ihmiset! Ei kyllä oo juurikaan ystävällisyydellä ja kohteliaisuudella pilattuja, perhana. Näkevät eli eivät oo näkevinäänkään että lastenvaunujen kanssa yritetään päästä kaupan ovista sisään tai ulos. Täällä kun ei ole liukuovia kuin ruokakaupoissa.
Tänään oltiin Santsun kanssa menossa postiin ja eräs emäntä oli menossa samaan aikaan sisälle. No hänpä avas oven ja pujahti sisään samalla kun minä oletan (varautuneesti kylläkin) hänen pitävän ovea auki. Paskan marjat (anteeksi), sinne meni samalla kun minä jäin kampeamaan rattaita sisään jalka oven välissä suunnilleen. Ei sillä ettenkö yksin pärjäisi, ihan näppärästi kyllä päästään mutta kyllä sitä olettaa olevan edes pientä kohteliaisuutta olemassa vielä. Vai odotanko liikoja ja olen ainoa joka pitää ovea auki sitä tarvitsevalle?! Kyllä teki mieli naputtaa katkera viesti lehden tekstiviestipalstalle, ehkäpä joku päivä sen vielä teenkin...

Lohduttaakseni itseäni ja lieventääkseni katkeruuttani ostin testille Kalev:n tummaa suklaata vadelmahipuilla (ai mikä laihdutuskuuri...?). Ihan syötävää mutta ei tuu olemaan uus lemppari.

Kuulumisiin!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Isänpäiväkooste

Meinasin ensin olla ilkeä ja kostonhimoinen ja jättää koko isänpäivän väliin miehen kohdalla. Oma ensimmäinen äitienpäiväni kun oli keväällä mielestäni täysi fiasko. Mutta sitten päätin unohtaa lapsellisuudet ja tehdä miehen ensimmäisestä virallisesta isänpäivästä mieluisan.Viime vuonna me vietettiin masukki-isänpäivää ja silloin tuleva isä sai isyyspakkauksen :)

Sunnuntaiaamuna nukuttiin kaikki pitkään. Johtunee siitä että Santsu päästi äiskän nukkumaan vasta 3:10. Aamupäivällä vedeltiin unia sitten ainakin 11 saakka. Santsun kanssa syötiin ensin aamupalaa ja sitten alettiin leipomispuuhiin. Isi kun ei mitään makeita leivonnaisia syö niin tehtiin sitten kebabpiirakkaa isänpäivä"kakuksi". Äitille tehtiin omenapiirakkaa, nimeltään "Kauhasen omenapaistos". Edellisenä iltana piti omalle äitille soittaa että mites se ohje menikään. Kun leipomukset oli valmiita (n.klo 13) niin tehtiin isille aamiaistarjotin: pala tuoretta suolaista piirasta, iso muki kaakaota ja mansikkajogurttia. Itsetehty kortti vielä tarjottimen reunalle ja kohti makkaria. Tytteli isin kainaloon ja äiskä koittaa kiekua jotain onnittelulaulua :)

Iltapäivällä mentiin mummon ja papan luokse ruokailemaan ja pappaa onnittelemaan. Papalle vietiin myös itsetehty onnittelukortti ja pussillinen turkinpippureita ( jotka oli tarkoitus laittaa tilaamani kuvamukin sisään mutta olin kämmännyt sen tilauksen, se ei ollut koskaan päässyt perille asti. Tein tilauksen sitten viime viikolla uudestaan mutta isänpäiväksi se ei ehtinyt. Nopeasti kuitenkin tuli kun eilen maanantaina oli saapumisilmoitus postilaatikossa ja me Santsun kanssa pinkaistiin heti postiin. Isi ja pappa sai sitten lahjansa eilen illalla.)

Ilta vietettiin sitten kotona telkkaria katsellen. Tyytyväinen taisi isukki ekaan isänpäiväänsä olla, ainakin facebook-statuksensa mukaan :)

torstai 5. marraskuuta 2009

Mittoja ja muotia

Illalla tuli tehtyä pikavisiitti Kappahliin kun sain iltalomaa ;) . Tarkoitus oli käydä katsomassa erästä mekkoa Santsulle ja ehkä ostaakin se, mutta lähempi tarkastelu sai mieleni muuttumaan ja jättämään sen sinne tangolle muiden ostettavaksi. Mekko oli musta, yläosa kovin tönkköä paksua kangasta ja selässä oli napit, jotka olisi pitänyt sitten saada kiinni Santsun rimpuillessa ja yrittäessä karkuun. No thanks! Mekon helmaosa oli kyllä ihana, pallokangasta <3 (kuva löytyy kappahlin sivuilta, vauvaosastolta jos jotakuta kiinnostaa nähdä se)

Ehkä se mekko jäi senkin takia hieman vaisunoloiseksi kun huomasin heti Kappahlin ovesta astuessani tämän allaolevan ihanuuden! Ihanan kevyt, harmaa, suloinen, ihana Vintage Stories-kampanjan mekkonen <3 Käytin tähän mekkoseen sopivasti eilen postipojan tuoman -25% lappusen.


Osasyy miksi sinne kappikseen piti päästä katselemaan oli toissapäivänä puhelimeen piipannut tekstiviesti kappis-clubilaisille; kaikki aletuotteet puoleen hintaan club-kortilla. Tokihan ne piti käydä katsastamassa, "vaarallisin" seurauksin...
Isojen puolelta pienintä kokoa eli 86/92 ovat nämä seuraavat, pitkähihainen trikoopaita bambi-kirjailulla ja PERHOS-painatuksin. Hihoissa on söpöt kuminauharypytykset käsivarsissa. Pinkki-musta-valkoruudullinen kauluspaita neppareilla+vyöllä. Toisessa rintapielessä perhospainatus ;) Tätä katselin jo aiemmin syksyllä mutta hinta oli aika suolainen edes alekupongin kanssa. Kannatti näköjään jättää ostamatta kun sen sai nyt ties millä aleprosentilla.

Tuo minnibody on ainoa vauvapuolen rekistä löytynyt aleostos, kaikki muut vaatteet oli 74cm alaspäin, tämä söpö marjapuuronvärinen oli 80cm. Pääsee just käyttöön. Tuossa on muuten söpö nappiyksityiskohta kauluksessa. Mustavalkoinen pussihelmainen taskullinen tunika on kokoa 86/92. Nämä isommat pääsevät hetkeksi jemmaan odottelemaan.

Keskiviikkona meillä muuten oli Santsun 8kk-neuvola. Mitat olivat 9930g ja 76,5cm. Pitkänhuiskea typytsi :)

maanantai 2. marraskuuta 2009

Karhunpoika sairastaa + ikeaostokset kuvana

Santsu on pipi. Eilisaamuna alkoi vuotaa nenu, pikkuisella on nuha :( Kirkasta nestettä valuu solkenaan nenusta, eikä ole kovin riemuissaan kun sitä yrittää pyyhkiä pois. Viime yön nukkui ihan ok, vaikka ennen nukkumaanmenoa oli ihan hirmuiset itkut. Tosin isi oli kuulema kolmesti käynyt tuttia laittamassa suuhun mutta minä en ole kuullut mitään. Nostettiin sängystä päätyä josko se olisi vähän helpottanut. Katsellaan kestääkö vuotava nuhanenu kauan. Pikaista paranemista toivoisin kovasti pienelle mussukalle <3

Tässä hyvin epämääräinen kuva lauantain ostoksista, kameran akku veteli viimeisiään joten tähän on nyt tyydyttävä.

Eli kuvassa on
- pyörillä varustettu lelulaatikko + 2 kantta (meillä on toinen samanlainen laatikko entuudestaan)
- ruokailualusta
- 2 lusikkaa
- 4 valkoista lasipalloa
- valkoista helminauhaa
- 8m ruskeaa paketointipaperia
- musta lampunvarjostin
- 2 energiansäästölamppua


Lopuksi ensimmäinen (!!) kuva Santsusta touhuamassa taaperokärryn kanssa. Hän osaakin hienosti tassutella sen avulla olohuoneesta eteisen käytävällä ja takaisin, ja on innoissaan! :)

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Siniset valot välähtää

Käytiin eilen ajelulla pohjoisessa eli Haaparannassa ja tulomatkalla pysähdyttiin Oulussa Santsun serkun luona leikkimässä hetken aikaa. Serkkutyttö olikin kasvanut kovasti ja muuttunut vähän isomman tytön näköiseksi. Viikon päästä tytöt pääsevätkin taas leikkimään yhdessä kun kokoonnutaan mummon ja papan luokse viettämään isänpäivää.

Mutta takaisin tuohon otsikkoon. Minä olin menomatkalla kuskina ja ajelin ehkä reipasta 80km/h vauhtia. Jossain vaiheessa saavutin erään auton ja aikani sen perässä ajeltua päätin mennä ohi. Palasin takaisin omalle kaistalle ja huomasin vastaantulevan auton olevan poliisi. Jarrutusyritys äkkiä mutta liian myöhään, sinipunavalot välähtivät. Sydän alkoi heti tykyttää ja eikun etsimään lähintä pysäkkiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni "pääsin" poliisiauton kyytiin ja muutenkin poliisin kanssa tekemisiin, ikinä ei ole edes puhalletettu! Onneksi tällä kertaa selvittiin kirjallisella varoituksella. Kyllä olikin loppumatka silmät tiukasti mittarissa :) Oli kyllä ihan mukavat nuoret poliisisedät kierroksella ;)

No mutta perille kohteeseen päästiin ihan turvallisesti ja ongelmitta. Mies kävi Haaparannassa ensin omilla asioillaan ja sitten yhdessä suuntasimme Ikeaan :) Kuvaa ei nyt ostoksista ole mut yritän tehdä piakkoin kuvallisen ostoslistan teillekin nähtäväksi. Mutta mukaan sieltä lähti Santsulle lelulaatikko kansineen, ruokailualusta ja pari lusikkaa, potta, pari joulukoristetta ja -paperia ja lampunvarjostin tarvikkeineen.

Meidän täytyy ehkä pitää hieman taukoa nyt tonne pohjoiseen päin ajelusta, viime kerralla mies jäi poliisin haaviin...

perjantai 30. lokakuuta 2009

Lunta ja unta

Täällä ollaan taas, olen vaan unohtunut lueskelemaan toisten blogeja ja oma on hunningolla. Ei vain ole ollut kirjoitusinspiraatiota. Ja tästäkin taitaa tulla vaan jonninjoutavaa turinointia, ei mitään huippukiinnostavaa kamaa ;)

Tänä aamuna heräsin siihen kun pinniksestä alkoi kuulua tuttua ähinää. Ipana oli herännyt ja noussut ylös, eli seisoi pinnoja vasten. Silloin kuuluu sellainen vakioääni silloin kun tytteli on herännyt hyväntuulisena ja pirteänä. Välillä kun herätään itkienkin. Kurkkasin ulos kaihtimien raosta ennen kuin menin Santsua hakemaan ja ulkona olikin maa valkoisena! Viikko kun on ollut melko vaihteleva säätiloiltaan enkä ole muistanut säätiedotuksia katsoa niin oli yllätys. Mentiin sitten Santsun kanssa aamupuuron tekoon niin alkoi satamaan uudestaan lunta, isoja hattaroita hiljakseen putoillen. Sitä ihmetystä piti mennä ihan sohvalle katsomaan, kaihtimet ylös nostettuna tottakai. Kyllä oli tyttö ihmeissään :)

Ai niin, meidän viikonloppureissu mummolaan meni tosi kivasti, Santsu nukkui aika kivat unet autossa mennen tullen ja leikkiäkin ehti välillä. Itsekin käytin matkat tehokkaasti takapenkillä lukemalla pitkästä aikaa kirjaa, oikeaa aivot narikkaan-hömppää. Hain juuri ennen lähtöä kirjastosta varauksessa olleen suosikkikirjailijani, Tuija Lehtisen, uusimman teoksen Nappikaupan naiset. Kyllä sujui matkat rattoisasti ja nopeasti!
Mummi ja isomummit olivat aivan onnessaan kun saivat nähdä pitkästä aikaa Santsua ja sen uusimpia temppuja. Karvaista serkkuakin Santsu kävi ensimmäistä kertaa katsomassa minun veljen luona, Santsu oli aivan intona mutta valitettavasti kisuneiti ei ollut aivan yhtä innoissaan...

Tällä viikolla meillä on jäänyt väliin sekä seurakunnan perhekerho että uusi Mll:n järjestämä tapaamistupa neiti unikeon vuoksi. Nämä molemmat kerhot kun alkavat klo:10 ja meillä vasta heräillään silloin, nukkuipa eräänä aamuna 11.30 saakka. Aamutoimiin ja matkoihin kun menee vähintään tunti niin siinä on hyvinkin äkkiä tapahtumat jo loppuneet ennenkuin me päästään perille. Syy miksi meillä nukutaan noin myöhään, on se että neiti valvoo hyvinkin myöhään, monesti yli puolen yön. Paitsi tänään, eli äsken nukahti jopa 23.20!! Ja taas syy siihen miksi valvoo noinkin myöhään on siinä että nukkuu monesti vielä pienet iltaunet klo:20 jälkeen. Tätä tapaa on yritetty saada pois ja viime viikolla jopa muutamana iltana onnistuikin mutta tällä viikolla taas heikommalla menestyksellä. Mutta yritys jatkukoon.

Keskiviikkona me leivottiin Santsun kanssa pullaa merkkipäivän kunniaks. Tuli 8kk mittariin :) Ja sen kunniaks Santsu oppi myös konttaamaan! Kuukauden päivät se sitä hakikin, nous aina kontilleen ja heijas eestaas laskeutuen kuitenkin mahalleen. Luulin jo että meillä jää konttaaminen kokonaan pois kun ryömii täyttä häkää ja tukiakin vasten kävelee kuin vanha tekijä.

Huomenna me lähdetään reissaamaan pohjoiseen päin, käydään moikkaamassa Santsun serkkua. Ei ollakaan nähty pitkään aikaan, joten voi serkkutyttö olla ihmeissään Santsun uusista kujeista :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Hengissä ollaan!

...vaikka hiljaisuus onkin laskeutunut Santsun päiviin...mutta vain täällä blogissa! Päähenkilö jaksaa kyllä muistuttaa olemassaolostaan vähän väliä, kirkuminen on tällä hetkellä suosikkipuuhaa jatkuvan seisoskelun, kiipeilyn ja sohvanreunakävelyn ohella. Äitillä onkin tärykalvot hellänä ja olenkin suunnitellut retkeä rautakauppaan kuulosuojain-ostoksille. Radiolla varustettu vois olla hyvä, musiikkia korville samalla :)

Paljon on taas mahtunut ohjelmaa viime päiviin vaikka tuntuukin ettei ole tehnyt oikein mitään... mutta tämän vajaan parin viikon hiljaiselon aikana olemme tavanneet erään ihmisen ihan livenä, jonka olen tuntenut netin kautta jo monta vuotta, tavattu pikkukavereita pari kertaa ja toissa päivänä kävimmekin juhlimassa erään neitokaisen 1v-synttäreitä. Pian sitä saakin suunnitella jo omia juhlia (sniiiiif), viikon päästähän Santsukin on jo 8kk eikä mene kuin yksi hujaus kun eka vuosi on pulkassa.
Nyt viikonloppuna pikku aurinkoinen oli ekaa kertaa yökylässä. Mummo ja pappa sai seuraa pikku epelistä ja äiti istui lauantai-illan tekstiviestejä naputtelemassa vaikka olimme tuttavapariskunnan synttäreitä juhlistamassa. Siellä elämää kokeneemmat (minulle tuntemattomat) äiti-ihmiset rauhoittelivat että hyvin siellä pienellä menee ja koita nyt hyvä ihminen rentoutua ja nauttia illasta. Hyvinhän se meni, ei siinä mitään mutta mitäpä sitä muuta osaisi ajatella kun se oma pikkuinen ei olekaan lahkeessa roikkumassa.

Viikonloppuna suuntaamme itä-suomen mummolaan. Minulle iski jo pienoinen koti-ikävä, joten minireissua oli alettava heti suunnittelemaan ja toteuttamaan. Kauemminkin siellä kyllä viihtyisin mutta mies ei voi irtautua töistä pitemmäksi aikaa eikä anna meidän enää kaksin sinne Santsun kanssa mennä. Sai isi-raukka tarpeekseen kun kesällä olimme viikon poissa :)

Isänpäivääkin muuten täytyisi alkaa suunnittelemaan pikkuhiljaa... viikonloppuna teimme miehen kanssa hänen isälleen eli Santsun papalle lahjaa, siis tilasimme netistä mukin Santsun kuvalla varustettuna. Otimme viikonloppuna ihanan kuvan Santsusta ja papasta kun istuivat poski poskea vasten :) Uskon että pappa ilahtuu lahjasta, sillä Santsu on ollut aika kova pelkäämään pappaa koko ikänsä, alkanut aina itkemään kamalasti kun on papan nähnyt. Vasta nyt ihan viime viikkoina on helpottanut ja pappa on saanut Santsun syliinkin ottaa ilman itkuja <3 Aika jännä sinänsä kun ovat kuitenkin viikoittain toisensa nähneet. Ja pappa on ainoa ihminen, johon on noin reagoinut!
Lahjasta vielä, että pussillinen turkinpippureita mukiin vielä niin se on perfecto! :D Kortit isille ja papalle täytyis vielä suunnitella ja tehdä, ideoita saa vinkata!

Joulupukillekin me ollaan (eli minä olen ;) ) aloitettu kirjettä kirjoittamaan. Pari toivetta siinä vasta on kirjattuna mutta pikku hiljaa jatketaan :)

Tässä nämä turinat tältä erää, palaillaan taas astialle :)

perjantai 9. lokakuuta 2009

Printit

Tää on aika jännää. Olen ollut aina yksivärisen vaatteen suosija. Omat vaatteet on ollu aina mustaa ja valkoista, rohkeana päivänä jopa jotain väriä! Viime aikoina olen suosinut mustan ja valkoisen ohella petroolia, pinkkiä ja ruskeaa omissa vaatteissani. Kuvioita en harrasta juurikaan. Mutta onneksi on tuo lapsi! Hänen ansiostaan olen laajentanut tykkäämisskaalaani näinkin laajasti kuin seuraavana esittelen :)

Pallot: Kaikki taisi alkaa erässtä pallokuosisesta mekosta jonka Santsu sai lahjaksi, pallokuosisessa rasiassa, tottakai. Siinä oli vahvan pinkillä pohjalla isoja vaaleanpunaisia palloja. Syötävän suloinen! Sitten HM Home-mallisto tarjosi pinkkiä pallokuosista pussilakanasettiä. Tilasin. Kaksikin. Toinen saa saksilta kyytiä jossain vaiheessa...


Omput: Omput on ihania, hyviä, maukkaita, kauniita kuten tässä småfolkin bodyssa. en muista mistä tämä omppuvillitys sai alkunsa. Kenties juuri tästä kuvasta. Tai sitten siitä eräästä Lindexin pikkuomppubodysta joka meillä oli kesällä. Tämän voisin hyvinkin ottaa meillee asumaan :) Väritkin ois just mun makuun!


Perhoset: Kaikki sai alkunsa keväällä. En muista oliko Santsu vielä syntynyt tai jos oli niin oli hyvinkin pieni vielä. Suunnittelin ristiäisiä. Teemaa, tarjoiluja jne. Mieleeni tuli eräs kynttilä, jonka olin saanut joskus lahjaksi eikä sitä oltu käytetty vielä ollenkaan. Se oli valkoinen neliskanttinen pöytäkynttilä, jossa oli koristeena vaaleanpunainen perhonen. Siitä kaikki lähti, ristiäisten teemana oli vaaleanpunainen/pinkki väri ja perhoset. Tuon perhoskynttilän lisäksi oli vaaleanpunainen+pinkki pitkä kynttilä, lautasliinat olivat vaaleanpunaiset perhoskuviolla, pikkuleivätkin olivat perhosen mallisia ja vaaleanpunaisella koristeltuja. Nytkin Santsun sängyn ympärillä liihottelee perhosia, samoin joissakin vaatteissa :)

Pöllöt: Nämä täntyyppiset pöllöt on söpöjä. Näihin ei oo vielä mitään fiksaatiota iskeny mut oishan tommonen pöllö nätti seinällä oksallaan istuskelemassa. Netin ihmeellisessä maailmassa surffatessa muutamassa lastenhuoneessa semmosen oon bongannukin :)

Linnut: Tämmösessä muodossaan linnut on aivan ihania! Pelkkä tommonen lintuhahmo, yksinkertaisen kaunis! Vaatteissa, tekstiileissä, seinällä... I like it! Tääkin tässä kuvassa oleva löytyy seinätarrana, ottaisin koska vaan meidän seiniä sulostuttamaan :)

Tämmöset kuosit siis passais meille lastenvaatteissa ja tekstiileissä. Oisin ihan höpönä :)


(kuvat lainattu osoitteista:
pallot http://happybabywearing.com/
linnut & perhoset http://www.zocca.fi
pöllö http://www.blafre.no
omput www.punavuorenpeikko.fi)
ois ollu kiva saada nuo osoitteet linkeiks mut emmää ossaa :/

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kadonneen vyötärön metsästys

Kyllä äsken sitten nauratti, kuumotti, hävetti ja masensi. Kokeilin zumbaa. Sitä ostos-tv:n uutta villitystä (omaani en kuitenkaan sieltä ole tilannut). Voi apua, miten tönkösti tämmönen makkarakasa liikkuu. Ja miten sillä onkin huono kunto. Kokeilin puolen tunnin ajan läpi niitä liikkeitä ja tuli niin kuuma jo siinä ja jalat meni solmuun sen sata kertaa. Vartalo tuntu niin tönköltä kun katteli niitten notkeitten mallimimmien vatkausta siinä ohjeistamassa. Huhhuh! Mut kai se pitää kokeilla toistekin jos se vaikka alkais jossain vaiheessa tehoamaan niin kun on kuultu.

Oikeesti täytyis saada noita kiloja karisemaan reilustikin. Odotusaikana kiloja kertyi lähes 20 ylimääräistä, joista sairaalaan jäi 8, mutta kesän mittaan kertyi 2-3kg lisää. Eli semmoinen 15kg olis pudotettavaa, ainakin vähintään 10kg! Elokuussa päätin laittaa itselleni painonpudotukseen välitavoitteeksi -5kg lokakuun loppuun, eli olisi ollut aikaa n. 2,5kk. No, nyt on lokakuu, muutaman viikon päästä loppukin ja miinussaldo on tällä hetkellä 1kg! Että se siitä tavoitteen saavuttamisesta :( Mutta ei lannistuta, siirretään vain tavoiteaikaa ;) Eli täten julistan itselleni uuden välitavoitteen, sen saman -5kg joulukuun 14.päivään!

Olis se kyllä kiva saada vyötäröä kapoisemmaksi niin passais vaatteetkin taas päälle nätimmän, ilman noita tuplapelastusrenkaita. Löysin eilen tietokoneelta pari vuotta vanhan valokuvan itsestäni ja voi itku sentään mikä vartalo silloin on ollutkaan! Ei se täydellinen silloinkaan ollut mutta miljoona kertaa parempi kuin nyt! Täytyy asettaa se itselle tavoitekuvaksi :D
Vaan ei se auta voivotella makkaroita ja vanhoja kuvia täällä vaan on sen eteen tehtäväkin jotain. Täytynee pakata Santsu hyvin rattaisiin ja lähteä kylää kiertämään reunoja pitkin kilometrejä ja askelia keräten. Tai jättää tyttö isukille ja käydä ulkoiluttamassa sauvoja... Ja tuota jumppapalloakin voisi eli pitäisi ahdistella pitkästä aikaa. Sitä kun on taidettu viimeksi käyttää supistusten lievittämiseen... Eikun ollaanhan me kerran Santsun kanssa yhdessä pompittu sen päällä!
Ja varsinkin täytyisi tarttua suureen ongelmakohtaan, herkutteluun! Sitä kun on niin makean perso että heikolla hetkellä syö vaikka sokeripaloja (joita meillä ei kyllä koskaan ole ollutkaan) kaapin perukoilta saadakseen makeanhimon taltutettua. Ja vaikkei himottaiskaan niin syö silti jotain namia. Ilmankos ne vierasvarat katoaa aina pakastimesta... Nyt Anu muistapas, yksin kahvitellessa EI herkutella (eikä sillä verukkeella kutsusta vieraita kylään!)

Joo mutta sanoista tekoihin! Täytynee raportoida tuloksia teillekin, sitten kun aihetta ;)

tiistai 29. syyskuuta 2009

Muutama ostos

Tämän viikon perhekerhoilu on taas hoidettu ja touhuilusta väsähtänyt tyttönen nukkuu päikkäreitä. Äiskällä on siis hyvää aikaa taas päivitellä blogia, pitkästä aikaa jopa kuvien kera!
Tässä viikon varrella postilaatikkoon tupsahtaneita huutovoittoja:

Lindexin ihana tunika jemmaan odottamaan kun on vielä hieman iso..

HM:n ihana ihana ruskea neuletakki kokoa 80cm, lämmintä ylle talvipakkasille.

Ja viimeisenä HM:n ihana vaaleanpunaruudullinen kauluspaita napillisilla rintataskuilla ensi kevääksi/kesäksi. Tätä kuvatessani mietin kyllä että onkohan sittenkin liian hemppis Santsun väreihin, kun ehkä voimakkaammat värit pukevat sittenkin paremmin Santsua. Mutta menköön, ei se oo niin justiinsa :)

Voi että toi jemmaan ostelu on ja ois kivaa mutta täytyy välillä tehä inventaariota sinne ettei ihan täysiä ylläreitä tuu, sitä kun ei enää jonkun ajan kuluttua muista mitä sinne on tullut jemmattua. Tosin tää ostofriikkeily pitää laittaa nyt aisoihin ja pankkikortti/nettipankkitunnarit saa mennä hyllylle toviks oottelemaan. "Palkkapussi" kun pienenee entisestään tässä syksyn mittaan :(

Tämän viikon ohjelmaa vielä, perhekerho ei siis ollut viikon ainoa henkireikä ;) Huomenna Santsulla olisi hammashoitajalla käynti, siellä onkin kiva esitellä neljää hampulia. Torstaina äiskä pääsee piiitkästä aikaa tukkalääkärille poistattamaan nuo latvojen kuivat hamppukasat, hyihyi! Santsu menee siksi aikaa leikkikaverille hoitoon. Lisäks sen jälkeen olisi tarkoitus käydä moikkaamassa muutamaa muuta leikkikaveria, jos jaksetaan. Perjantaille on vielä avoimet suunnitelmat...

Nyt touhuamaan Santsukan kanssa, hän kun on tässä kirjoittamisen lomassa ehtinyt herätä ja me molemmatt ollaan ruokailtukin, tää blogi jäi loppusilausta vaille mutta nyt sekin on hoidettu, hej på dej!

maanantai 28. syyskuuta 2009

Santsu 7kk

Tänä aamuna viiden maissa napsahti Santsulle taas yks kuukaus lisää ikää mittariin, nyt sitä ollaan jo huimat 7kk vanhoja. Ei vaan voi käsittää miten aika menee niin nopeasti, silloin kun sen ei tarvitsisi! Kaiholla katselin viikonloppuna videonpätkiä joissa olimme sairaalassa synnytyssalissa ja pieni rääkyjäinen nostettiin vatsalleni. Hassua oli se kun samalla niitä videoita katseli myös se rääkyjäinen itse <3 Kyllä 7 kuukauden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä ja me vanhemmat olemme saaneet todistaa huimia kehitysaskeleita ihan läheltä, lastamme tukien <3

Tuntuu että kehityksen vauhti on viimeisen kuukauden aikana ollut todella hurjaa: on opittu nousemaan tukea vasten ensin polvilleen ja aika pian sen jälkeen myös seisomaan, on opittu istumaan hienosti rattaissa joista on mukava katsella maailman menoa ulkoillessa. Syöttötuolissakin istutaan tosi hienosti ja vielä hienommin siinä syödään! On tehty pari hammasta lisää ja niitä käytetään hienosti sormiruokaillessa.

Nämä melkoiset kehitysaskeleet ovat tuoneet mukanaan myös sen että yöt ovat levottomampia kuin ennen. Pienestä pitäen Santsu on nukkunut yöt läpeensä keskeytyksettä pitkälle aamuun saakka. Nyt saatettaan satunnaisesti herätä aikaisin aamulla, itkeskellään pitkin yötä vaikkapa kadonneen tutin perään tai sitten tulee kamalia itkukohtauksia kesken kaiken, varmaan paha uni tai joku muu tilanne taustalla. Ei voi tietää.

Tätä vauhtia kun tämä aika tuntuu hurjastelevan niin täytyy varmaan alkaa suunnittelemaan jo 1-vuotissynttäreitä ettei ne vaan pääse yllättämään! :D Kakkukynttilä on jo valmiina, siitä on hyvä jatkaa ;)

perjantai 25. syyskuuta 2009

Kukonlaulun aikaan

Tänä aamuna meidän elämänrytmi on järkkynyt pahemman kerran. Kello on nyt 10.23 aamulla, ja tavallisesti näihin aikoihin lopettelen omaa aamupalaa ja siirrymme Santsun kanssa leikkimään ja vaihtamaan vaatteita. Heräämme siis yleensä n.klo: 9-9.30. Tänä aamuna meidän pikku tyttökukko (hahah, satuillaan vähän :) ) alkoi kiekumaan klo: 6:30 eikä auttanut lämmin maitohuikka saamaan uudestaan unenpäästä kiinni. Niin me tyttöset siirryttiinn olohuoneen puolelle ja jätettiin isi koisimaan makkariin. Vedettiin aamujumppaa ja seisomaharjoituksia sohvalla, pusuteltiin märkiä poskipusuja ja katseltiin yle2:n aamun lastenohjelmia rapsutusten kera. Otettiin pikku nokoset ja siirryttiin aamupalalle.
Mentiin herättelemään isiä kilpaa herätyskellon kanssa, laitettiin isi matkalle töihin ja siihenpä pikku Santsuliini nukahtikin sitten. Minä tässä mietin surffailun ohella mitäkä tekisi ennenkun kyläilemään tiemme vie.

Sain eilen kuvattua huutikseen suunnittelemani vaatteet, nyt ne täytyisi enää näpytellä sinne myyntiin. On siinäkin varmaan oma hommansa. Eniten jänskättää se postitus, JOS nyt mitään menee edes kaupaksi. Eka kerta myynnin osalta, osteltua on tullu sieltä jonkin verran. Eilen viimeiksi saapui pari ihanuutta Santsun vaatekaappiin. Ne voisikin esitellä täällä seuraavaksi.
Mutta nyt vaikka siivoilemaan tuota keittiön kaaosta, kun tuli eilen tekaistua pari juustokakkua ja siivoilut jäi vähän puolitiehen...

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Turvaistuinpohdintaa

Santsu alkaa olla jo sen kokoinen että pitäisi vakavasti harkita turvaistuimen ostamista turvakaukalon tilalle. Turvakaukalossa on rajana ikä 0-12kk ja paino 0-13kg, niiden puolesta Santsu toki sopii vielä sinne mutta se pituus! Paksummat tamineet päällä tyttö näyttää kaukalossa kuin sillipurkkiin ahdetulta! Ei se ole enää mukavaa kenestäkään. Santsu alkaa olla sen 9kg painoltaan mikä on useissa turvaistuimissa vaatimuksena. Eli sen puolesta saa ollakin haku päällä jo. Olenkin miettinyt nyt aamutuimaan erimerkkejä, selaillut pintapuolisesti turvatestejä, katsellut ohimennen nettikauppojen valikoimia ja hintaluokkia. Kauheaa hommaa!

Ja voi kauheus kun tämä aihe pitäisi ottaa puheeksi (taas kerran) miehen kanssa! Hänen mielestään se on turhaa, kallista ja että kaukalo pitää käyttää suunnileen loppuun asati, sekin kun oli mukamas niin kauhean kallis ostos. No olihan se tietysti mutta turvallisuus, helppokäyttöisyys ja esteettisyys ennen kaikkea ;) Täytyy vaan jatkaa pehmittelyä ja esitellä eri vaihtoehtoja pikku hiljaa.

Täytyy kysellä vinkkejä ja kokemuksia kokeneemmilta tuttavilta, toki täälläkin saa vinkkejä antaa jos on mitä antaa :) Ilo mielin vastaanotan kaiken tiedon!
Nyt siirryn taas turvaistuinviidakon ihmeelliseen maailmaan. Aurinkoista syyspäivää!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Kiukkupäivää

On se rankkaa olla pieni ja just kiipeilemään oppinut. Niin monet itkut ja porut on viime aikoina itketty kun tahto on kova nousta ylös mutta kun siellä ylhäällä ei sitten pysytäkään kun ei vaan voimat riitä. Ja kun tuohon lisätään vielä väsymys niin vielä vähemmän mikään onnistuu.
Ja kun se ylös nousemisen taito on kerran opittu niin eihän silloin voi maassa pötkötellä, eiei. Ylös vaan uudestaan kun maahan on muksahdettu tai sinne on aikuinen lapsen laskenut. Milloinkahan lapsi oppii virheistään? Ei ikinä?

Tänään meidän päivä on hujahtanut tosi nopeasti kun nukuimme pommiin. Kello oli puoli yksitoista kun ovikello soi. Isiä tultiin hakemaan töihin kun ei siellä ovet muuten auenneet. Mekin myöhästyimme sitten perhekerhosta, joka alkoi kymmeneltä, jätettiin kokonaan väliin. Santsukin on vähän kiukkuinen tämän päivää, nukahti juuri toisillee päikkäreille jo itkun kanssa, vaikka just ja just 6h sitten herättiin yöunilta. Sen aikaa mitä on hereillä oltu niin S vaan kipusi ja kapusi joka paikkaa vasten pystyyn ja ehti 2 kertaa kaatua selälleen kopsauttaen pään maahan. Kovia kokenut rassukka. Kaikki käy aina niin nopeasti ettei perässä pysy. Täytyis varmaan hankkia joku pehmustettu kypärä.
Itse olen sitten Santsun unien aikana miettinyt tavaraa myyntiin kirppikselle ja ehkä huutikseenkin. Täytyis päästä taas turhista ja vanhoista vaatteista eroon ja kenties tavaroistakin. Uutta on tullut hankittua taas jonkin verran niin täytyy poistaa vanhoja saadaakseen tilaa uudelle. Ärsyttää vaan kun tuo kirppishomma vaatii niin paljon tekemistä ja kuitenkin se kaupankäynti on sitten melko heikkoa tässä tuppukylässä, että tappiolle meinaa usein jäädä. Mutta niin se vaan täytyy kokeilla kerta toisensa jälkeen.

Miten tää on alkanu tuntua niin tylsältä tää kirjoittelu? Pitäis keksiä jotain kivaa ja vaihtelevaa kirjoiteltavaa ja kuvatkin ois tietty kiva piriste. Mutta äääh... Ehdotuksia, toivomuksia?

torstai 17. syyskuuta 2009

Santsukka

Onpa se viikko taas vierähtänyt taas hurjaa vauhtia! Viime viikonloppu oli oikein ihana, Santsu sai nautiskella enojen ja mummin huomiosta oikein kunnolla. Harmi vain että aika kului nopeasti ja vierailu päättyi liian aikaisin. Ehdimme kuitenkin käydä hieman shoppailemassa ja vietettyä iltaa yhdessä, leivottiin sämpylöitäkin (minä tein, muut söi :D )! Ja Santsu pieni sai syöttötuolinkin tuomisina, saa pian jäädä tuo sitteriruokailu ja sen myötä mahalleen kääntyily!

Meillä onkin tapahtunut huimaa kehitystä viime aikoina. Santsu on alkanut nousta tukea vasten polviseisontaan. Ensin se tapahtui matalaa olohuoneen pöytää vasten, sitten hieman korkeampaa eteisen rahia vasten, sitten taas olohuoneessa sohvan avulla ja nyt myös pinnasängyssä! Eilen noustin ekan kerran sit vieläkin korkeammalle, ihan oikesti seisomaan. Olimme harjoitelleet asiaa hieman yhdessä sohvalla selkänojaa vasten, mutta myöhemmin neitokainen päätti nousta sitterissä!? seisomaan ottaen tukea sohvasta! Tänään olikin sitten kiva mennä pinnikseen päikkäreille keikkuen joko polvillaan tai jopa sitten seisten kun huomasi sen onnistuvan helposti pinniksessäkin. Saapa nähdä koska siinä seisoma-asennossa pysytään kauemminkin kuin vain sen pienen hetken.

Edellisessä postauksessa mainitut tulevat ylähampaat ovat toistaiseksi pysyneet vielä ikenien suojissa eli niitten puhkeamista odotellaan edelleen.

Pian onkin edessä syyskuun ihana viikonloppu vol. 3, kun eräs ystäväinen miehineen on tulossa kyläilemään :) Sitä odotellessa!

torstai 10. syyskuuta 2009

Vauhtiviikko

Tämä viikko on kyllä mennyt taas vauhdilla ja ihan nurkan takana on Syyskuun Ihana Viikonloppu vol.2! Äiti+veljet ovat tulossa viikonloppuvierailulle ja ohjelmassa on ainakin yhdessäoloa ja shoppailua :)

Mutta käydäänpä viikkoa läpi maantaista alkaen. Silloin kävimme lähikaupungissa pikavisiitillä parissa kaupassa, josta toisesta löytyi matkaan ihana valkoinen tunika minulle aletangosta kesän rippeitä, samoin Santsulle söpö maatuska t-paita kesän jäämistötangosta sekä pipo syystuuliin -25% kupongilla. Toisesta kaupasta jouduimme lähtemään kesken kaiken pois kun isi soitteli kyytiä. Sinne jäi ihana jättilyhty, haussa on semmoinen ollut jo jonkin aikaa. Sillä olisi käyttöä ulko-oven pielen syyssisustuksen tunnelmanluojana ja vieraiden sekä tietty itsemme vastaanottajana.

Tiistaina kävimme seurakunnan perhekerhossa! Oli ihan mukavaa vaihtelua nähdä muitakin aikuisia ja tietty lapsia vaikka ajankohta (klo:10-12) onkin aika aikainen meidän päivärytmiin. Mutta kyllä me siellä käydään jatkossakin. Käytiin kerhon jälkeen kotona syömässä ja nukkumassa ja myöhemmin iltapäivällä käytiin vielä kunnon lenkillä. Otettiin myös askel kohti isomman tytön maailmaa, vaununkoppa vaihdettiin ratasosaan kun maisemia piti nähdä enempi hereillä ollessa. Vaunukopassa piti kammeta ittensä kyljelleen ja suunnilleen roikkua reunalla että matkanteko ois ollu mielenkiintoista.

Keskiviikkona Santsu nukkui pitkät päikkärit heti aamusta ja puoli yhden maissa heräillessä tunsin suurta tylsyyttä. siis sillä tavoin että jotain tekemistä tai seuraa tartteis, kotona ei jaksanu olla. Niinpä tekstiviestiä lenkki-/leikkikaverille että vierailtaisko puolin tai toisin ja niinpä vain pakkasin tytön rattaisiin ja kaverille leikkimään. Hyvin kului aika ja uni maistui leikkien jälkeen!
Illalla äiskä leipoi vielä herkkuja pakastimeen vieraiden varalle, tällä kertaa oikeaa rasvapommi mokkapaloja! :)

Tänään torstaina meillä kävi pieniä leikkikavereita, pian 7- ja 11-kk täyttävät tyttöset. On se kyllä kivaa kun lapsilla on ikäistään ja äideillä kaltaistaan seuraa, pitkäks kävis kyllä päivät kaksin tytön kanssa. Näistä äideistä toisen kanssa tutustuttiin perhevalmennuksessa talvella ja meidän tytöillä onkin vain reilu viikko ikäeroa.
Tänään pestiin myös pyykkiä, lakanat ja pyyhkeet pääsivät ulos kuivumaan kun oli aurinkoinen ja tuulinen päivä. Täytyy yrittää mahdollisimman pitkälle syksyyn kuivattaa ulkona kun saa niin raikasta pyykkiä ja sisätiloissa isojen lakanoiden kuivattaminen ei ole mitään herkkua.

Ainiin, viikon kohokohta taitaa olla Santsun kolmannen hampaan pukkaaminen. Yläikenessä pullottaa ja kuultaa jotain pientä, valkoista ja kovaa! :) Nyt vain odotellaan läpipääsyä <3

Nyt BB:tä ja jätskiannosta odottamaan sekä suunnittelemaan huomisen ohjelmaa :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

IhanUutta

Viikonloppu meni kyllä yhdessä hujauksessa. Tuntuu ettei saanut tehtyä oikein mitään vaikka todellisuudessa tehtiin/tein aika paljonkin kaikkea.
Perjantaina kävimme Haaparannassa. Mies kävi hakemassa uudet kumit autonrenkaisiin ja sillä aikaa minä kiertelin läpi Barnens husin, Hemtexin ja Iittalashopin. Viimeisimmästä löysin tämän ihanuuden, joka on mieltäni kalvanut jo jonkin aikaa. Eli Iittalan Taika-sarjan lautanen, 30cm halkaisijaltaan, mustavalkoisena.
Voi höhheli tota kuvaa kun ei kokonaisena sovi sivulle.
Suomen puolella olen tutkaillut hintoja lähinnä nettikaupoissa ja ne ovat olleet melko suolaisia hinnoiltaan, lähempänä 3o egeä. Nyt löysinkin omani melko huippuhintaan, 129kr eli olisko jotain 13 euron luokkaa suunnilleen, päivän kurssista ei ole tietoa. Täytynee katsoa paljonko tililtä on veloitettu.

Lopuksi kävimme Ikeassa keräämässä mukaamme kaikkea pientä ja tarpeellista. Yksi mukaan lähtenyt tuote oli ylitse muiden, Antonius-sarjaan kuuluva säilytysjärjestelmä, johon kuuluu runko ja 4 ulosvedettävää ritiläkoria. Se löysi paikkansa eteisen vaatekaapista, jonne syksyn ja talven tullen pääsevät sitten Santsun ulkovaatteet ja asusteet. Mitenköhän sitä voikin ihminen olla näin innoissaan uusista säilytysjärjestelmistä! :D
Kotimatkalla kävimme vielä katsastamassa Santsun tädin uuden tuliterän opiskelijakämpän, oli aika mahtava omaan opiskeluaikaiseen kämppään verrattuna. Samoin pikaviisiitti tehtiin santsun serkun uuteen kotiin, ostivat ikioman asunnon hetki sitten.

Lauantai sujui rattoisasti pitäen sisällään pitkät päikkärit, pyykkäystä, ulkoilua, ruokailua kiinalaisessa ravintolassa, ruokakaupassa käyntiä, leipomista (pullaa ja kinkkupaprikamuffinseja) ja siivoilua.
Sunnuntain ohjelmaan kuului jälleen pitkät päikkärit, valokuvien järjestelyä kansioihin, laskujen mapittelua ja broitsusalaatin tekoa ja tietty sillä herkuttelua! BB on kuulunut myös molempien iltojen ohjelmaan.

Nyt kello on jo sen verran paljon että paineetaan julkaisu-nappulaa, pestään hampit ja kaivaudutaan peiton alle paapaamaan! Hyvää yötä!



Ps. Edellisen postauksen persikkaunelma riisui tänään vaatteensa. Siitä lisää paremmalla ajalla!

torstai 3. syyskuuta 2009

Löytö!

Meiltä on pitkän aikaa puuttunut makuuhuoneesta kattovalaisin, ainakin sen reilu 3kk mitä tässä uudessa kodissa on asuttu. Mieleistä valaisinta on todella vaikea löytää ja olen viettänyt useita tunteja nettikauppojen sivuilla tutkiskelemassa tarjontaa ja katsellut myös suurimpien "lamppukauppojen" valikoimat läpi. Ei vaan löydy. Paitsi nyt viimein, kotona käydessäni sain matkaan tämän lampun, joka on ollut huoneessani 15 vuotta! Tämä pääsee nyt valaisemaan meidän makuuhuonetta! ;)


(persikkaunelmavaatetus vaihtuu kyllä johonkin muuhun kunhan pääsen tähän käsiksi, on tämä melko yökyök nykyasussaan!)

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Syyskuu

Eilen sitä taas käännettiin sivua kalenterissa. Kuvassa oli syksyn tuntua kun kuukauden ruokaohjeena oli omenapiirakka ja syksyn top 5 herkut. Kalenteri on Valiolta, siksi ruokaohjeita. Kai se sitten virallisesti on syksy kun kalenterikin niin sanoo. Vaikka äsken kyllä lenkkeilin t-paitasillaan ja kuuma tuli silti.

Olen aina ollut syksy-vastainen. En tahdo että kesä päättyy. Vaikka tykkään silti salaa kuitenkin syksystä, tuleehan sen jälkeen talvi ja joulu! Ja sitten kevät ja uusi kesä, täynnä uusia haaveita ja suunnitelmia! Jos syksystä etsii positiivisia puolia niin niitä omasta mielestäni ovat kuulaat, aurinkoiset syyspäivät. jolloin taivas on pilvettömän sininen antaen upean taustan kirkkaankeltaisille lehdille, jotka vielä hetken viihtyvät oksilla ennen kuin päästävät otteensa irti ja putoavat maahan ihaniksi, kahiseviksi lehtikasoiksi. Niitten kasojen läpi on edelleen pakko kulkea lehtiä potkiskellen vielä 26-vuotiaana. Vuoden päästä potkitaan Santsun kanssa yhdessä ;)

Syksyllä on myös ihan mukava pakata kesävaatteet säilöön odottamaan uutta kesää ja kaivella tilalle ne vanhat ihanat neuletakit ja -paidat ja kenties ostaa joku uusikin. Vaihtelu virkistää. Syysiltojen pimetessä on ihana kaivaa kynttilät esille ja sytyttää joka puolelle lyhtyjä ja kynttilöitä valaisemaan ja lämmittämään pimeää iltaa. Silloin ajatukset karkaavat salaa jo joulun odotukseenkin, vaikka tällä hetkellä siihen on aikaa vielä yli 3,5kk. Uskaltaisinkohan paljastaa... lukeneeni jo yhden joululehden äskettäin...

Eilen käänsin kalenterin lehden jopa innoissani, tämän kuun viikonloput ovat nimittäin täynnä kaikkea ihanaa ohjelmaa! Äitini ja veljeni ovat tulossa parin viikon päästä, seuraavana viikonloppuna on ihana ystäväinen miehensä kanssa tulossa ja viimeisenä viikonloppuna juhlitaan Santsun tädin kihlajaisia! Malttamattona odotan näitä hetkiä ja sitten huomaankin että on jo lokakuu... Ei siitä sen enempää vielä.

Viime viikonloppuna kävimme mummolassa ja ystävän häissä Itä-Suomessa. Vaihtelun ja navigaattorin (osaamme kotiin kyllä ilman sitäkin ;) ) vuoksi ajoimme ihan uutta reittiä ja tuntui että matka meni ihan mahdottoman nopesti vaikka kilometrejä oli ajettavana huimat 450km!
Häätkin meni hienosti, hääpari oli kaunis, morsian näytti ihan lumikilta, juhlapaikka upea ja Santsukin käyttätyi mallikkaasti, mitä nyt kirkossa kiljahteli onnentoivotuksia hääparille useampaankin kertaan :)

Palataanpa asiaan taas myöhemmin, täytyy tulla kuvan kanssa kertomaan mitä toin kotoa mukanani.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Neuvolapäivä

Tänään oli taas käynti neuvolassa, PUOLIvuotis sellaisessa. Herranen aika, minun pieni vauva täyttää 6kk ylihuomenna! Vastahan se syntyi oli pienen pieni Nuunuu (lempinimi tulee siitä kun tarttuu aina mahdottomalla vauhdilla maidonlähteeseen, samalla lailla kun teletapeissa oli se Nuunuu-imuri, joka putsasi aina lattialle menneet tappivanukkaat) ja nyt pyyhältää savuvana perässään pitkin lattioita.

Hassua muuten, eräänä iltana Santsu oli nukahtanut viereeni pitkän hyörimisen ja pyörimisen jälkeen ja itsekin ummistin silmäni sen suloisen tuhinan hyristessä vieressäni. Viimeinen ajatus minkä muistan ennen nukahtamistani oli se että muistelin hymyssä suin helmikuun 27. päivää, sitä kun olin tullut kotiin viimeiseltä neuvolakäynniltä, olin istuutumassa pöydän ääreen kahville ja silloin se tapahtui, ensimmäinen supistus. Tiesin että nyt alkaa tapahtumaan, tämä oli just semmonen supistus mitä kaikki kokeneemmat minulle kertoi, että "tiedät kyllä sitten kun ne tulee". Olin siis aikaisemmin pähkäillyt että miltä ne sitten mahtavat tuntua, mistä ne tunnistaa.
Tuohon muistelohetkeen minä sitten nukahdin :)

Mutta siihen tämänpäiväiseen neuvolakäyntiin:
Paino: 8850g
Pituus: 71cm
Päänympärys: 44,6cm

Laitetaanpa samaan syssyyn kooste mitoista syntymästä alkaen:
Syntymämitat: 3610g/51cm/36cm
1kk: 4100g
2kk: 5780g/60,2cm/40,5cm
3kk: 7090g/65,5cm/41,7cm
4kk: 8170g/68,2cm/43,8cm
5kk: 8365g/68,2cm/ --- (väliä edelliskertaan vain 2vk, siksi pienet muutokset)

Santsu ei pysy juuri yhtään enää selällään missään, sitterissä käännytään mahalleen heti ruokailun jälkeen ja tänään ekaa kertaa myös vaunuissa, siellä keskellä kauppaa kuikisteli reunojen yli ja huuteli ihmisille :D

Jospa tässä olisi taas kuulumisia kerrakseen! Viikonloppuna suuntaamme itäiseen Suomeen mummolaan ja ystävän häitä juhlistamaan! Palaillaan!

lauantai 22. elokuuta 2009

Rodoksen shoppailut

Kuun aluussa ollu lomamatkamme on enää ihana muisto vain mutta tässä paluu erääseen "retkikohteeseemme", ostosraportti lastentavarataivas-marketti Jumbosta. Siellä oli kaikki mitä lapsen varusteluun tarvitaan. Sieltä löytyi vaatetta, lelua, turvaistuinta, liinavaatetta, astioita, tutteja, askartelutarvikkeita... ainoastaan vaipat ja ruuat puuttuivat.
Tässäpä näitä minun matkaan tarttuneita:

Ihanan turhaa! Kahdet tossukat kokoa 6-12m, ovat aika passelit just nyt pidettäväks. Ja noi juhlavammat kenkulit on koko 12-18m, mutta ihan hyvin vois pitää nytkin. Hintaa kenkuleilla oli 2-4e/pari.


Kaksi yökkäriä koossa 12m, mut taitais olla passelit nyt (ollaan koon 68-74 välimaastossa). Lisäks 3 lyhythihaista bodya koossa 23m, vastaa kokoa 80/86 kokolapun mukaan. Klikkaa kuvaa niin näet söpöt tekstit ja kuvat bodeissa :) Hintaa 2e/vaate.

Sit leluhyllyiltä mukaan tarttunutta. Tommonen muistoboksi makso siellä 4,90, suomessa lähempänä 20egee! Pehmonopat eläinten kuvilla ja kilistimillä :) Ronsu-rengashelsitin ja kilisevä hiiri, jonka korvat ja käpälät on niin namia santsun mielestä! Ja pari palapeliä kunhan typy vähän isommaksi kasvelee ja näistä jotain ymmärtää. Palapelit 2e, muut max 5e.


Tää viimeinen kuva halus väkisin olla nurinperin. Mutta sit keittiö osastoo mimmille: Hihallinen ruokalappu 2e, 2x syvä lautanen 1e, nokkamuki 1e ja sit tommonen pillimuki isommalle tytölle 2e. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, kakkukynttilä 1v-synttäreille! 0,5e :)


Kuten näkyy, ipanapa sai kassillisen kampetta mukaansa vierailta mailta, äiti löysi itselleen vain rantamekon ja kellon.

Kotia ja kuulumisia!

Leppoisaa lauantaita!

Onpahan taas tämä päivitystahti venynyt. Laiskuus on iskenyt kirjoittelun suhteen. Muuten päivät on meillä menny Santsun kanssa mukavasti lenkkeillen, leikkien, nukkuen ja kotihommia tehden. Neiti onkin jo innokas apulainen esimerkiksi tiskikoneen tyhjentämisessä ja täyttämisessä. Kovasti olisi koneen sisään kiipeämässä kun kansi aukeaa :D Ryömintävauhti on jo melkoinen ja kilpajuoksuksi menee äitillä jos jokin "kielletty" asia on lattialle unohtunut ja neitokainen sen huomaa!

Mietin että mistähän aiheesta tänään kirjoittelisi ja kuvia laittelisi. Päädyin esittelemään palasen meidän kotia, aloitetaan makuuhuoneesta. Tämä allaoleva kuva on otettu makuuhuoneen toisesta päästä, jonne jää kuvaajantaakse isompi ikkuna ja vasemmalla seinustalla on ovi vaatehuoneeseen ja eteiseen (jälkimmäinen pinnasängyn kohdalla suunnilleen). Santsun oma nurkkaus on siis tässä. Tauluhyllyt saimme vasta äskettäin laitettua paikoilleen ja sinne on laitettu kastelahjoja ja pari taulua sekä pari Pentikin purkkia+pupu <3


Tässä sitten makuuhuonetta toiseen suuntaan, kuvattu huoneen ovelta. Värimaailma on tällä hetkellä ainakin ruskea-vihreä-valkoinen, tykkään! Verhot ovat ylösalaisin; ne on ostettu edelliseen kotiin jossa verhot ripustettiin katonrajaan, täällä on nipsukiskot tuolla laudan takana paljon alempana. Lyhentää en verhoja halunnut, joten purjerenkaatt on nyt koristeena alareunassa ja ylhäältä verhot on taitettu, joskin näyttävät vähän rumilta.
kattovalaisin meiltä vielä puuttuu tästä huoneesta, mutta senkin varalle on eräs vanhan valaisimen jatkojalostusidea.


Tässä vielä lähikuvaa Santsun nurkkauksesta tai lähinnä hyllyn tavaroista.
ylähyllyllä on kehystetty kuva Santsusta 1vrk ikäisenä, traktori peräkärryineen on kummilahja, kirjottu taulu nimineen ja syntymämittoineen on kastelahja mummolta.
Alahyllyn Pentik-pupu on lahja ystävältä, kehys on kummilahja ja sinne on kuvaksi laitettu Santsu ristiäispäivänä. Kehykseen on merkattu myös syntymäpäivä, -aika ja -mitat. Kehyksen vieressä pari Pentikin purkkia pikkutavaroille ja loppuksi sängyn tekstiilien sävyihin sopiva kirahvitaulu.


Ensi viikolla meillä olisi ohjelmassa ainakin neuvola ja kenties vauvatreffit useamman ipananpipanan kanssa. Huomenna tämä äitiliini pääseekin hierojan pöydälle, tulee niin tarpeeseen!

Hyvää viikonloppua lukijat!